Voit olla onnellinen jos olet pituudeltasi vähintään 180 senttinen! Mutta jos olet laiseni 172 senttinen tumppi niin olet liemessä! Tai siis kauppakassisi pohja on ensin ulkopuolelta ja sitten sisäpuolelta liemessä erityisesti tulevilla loskaisilla keleillä. Pitkät vaan kulkevat kepeästi kauppakassiaan heilutellen ja viheltelevät kulkeissaan.
Meikäläinen pyrkii nauttimaan messuilta saatujen mainoskangaskassien hyödyistä. Tuossa lauseessa on paino sanoilla ilmainen ja kangas. Mutta siinäpä suunnittelijalla kävikin kämmi kun ei huomioinut, että kun hän itse on 190 senttinen korsto ja me monet käyttäjät ollemme vähintään vaaksan verran lyhyempiä. Eli kahvat ovat piiiitkät! Mutta koska kassin kahva ei riitä pituudestaan huolimatta olkalaukkumaiseen käyttöön niin minäkin sinnittelen kassia kantaen balettiaskelin varpaan kärjillä kävellen. Enkä edes pidä baletista vaikka pidänkin suunnattomasti Minna Tervamäen ja Ulrika Hallbergin ulkoisesta habituksesta.
Kassi kulkee varvasaskelluksesta huolimatta pohja rahisten katua raapien. Kotona tulee sitten sapiskaa kun matot sotkeutuvat kadun kuraan. Rappukäytävää saa alvariinsa siivoilla kassin pohjaan kertyneistä natsoista ja purukumeista kun ne jäävät portaan reunoihin. Eli ei ole helppoa olla tynkä!
Kassinsuunnittelijoille vinkkinä, että kun suunnittelette kassin kahvojen pituutta, menkää polvillenne ja mittailkaa sitten! Ja sitten lisäksi kestävämpi kangas olis paikallaan ja ompeleet kalastajanlangalla! Pliis!
maanantai 25. marraskuuta 2013
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Novelli: Suklaista aurinkoa osa 4.
Ollessaan kumartuneena tönäisi joku ruuhkassa taapertava
Parikkalan mamma Arttua takapuoleen. Seurauksena tuosta oli, että Arttu
horjahti myyntipöytäänsä päin.
Tehdessään kaatumatyötä pöydän alle, havaitessaan pääpöydän ja
sivupöytien alkavan kaatua kohti laiturin reunaa, pani Arttu merkille, että
pöytien jaloista puuttuivat sokkatapit. Kuin hidastetussa filmissä pöytien
kallistumisen seurauksena myyntitavarat alkoivat soljua kohti laiturin reunaa
ja sataman synkkää vettä. Arttu makasi kupeellaan ja yritti varjella päätään
iskeytymästä kiveykseen samalla kun hän näki ensimmäisten karkkipakkausten
lentävän kauniilla kaarella järveen. Pöydät pysähtyivät onneksi laiturin
pollariin ja jäivät siihen epämääräiseen kasaan Arttu allaan. Myyntiteltta oli
edelleen vaitonaisena kattona tuolle hävityksen kauhistukselle.
Arttu vääntäytyi kontilleen pöytälevyn alta ja konttasi
muutaman polven siirron verran laiturin reunalle. Katse osui pinnalla kelluviin
karkkipakkauksiin ja pariin suklaarasiaan, jotka olivat jo uppomassa ja
ainoastaan kulma enää näkyvissä.
-
Artun herkuilla suut makiaksi ja päivään
aurinkua sinnekin! Arttu huokaisi puoliääneen osoittaen sanansa Ahdin
valtakuntaan. Toivotaan, että sielläkin nautitaan hyvästä suklaatista!
Torikauppias Arttu Sorjonen kokosi itsensä, pöytänsä ja
myyntitavaransa. Ja hetken kuluttua kuului entistä tehokkaampana
-
Äkillinen menekkipiikki iski tavaravarastoon,
mutta vielä löytyy tavarassa nopeimmille, joten tulukaapa Artun herkkupöytille
valitsemaan makiata suun ja mahan täyveltä! Artun herkuilla suut makiaksi ja
päivään aurinkua!
SIELLÄPÄ JÄRVESSÄ NE JA SEN PITUINEN SE!
lauantai 23. marraskuuta 2013
ELMA-messut Messukeskuksessa viikonloppuna
Kävin lauantaina yllättymässä Messukeskuksessa ELMA-messujen
laajuudesta. Ja aikaa siellä kuluikin! Hallit olivat tulvillaan yleisöä pienistä isoihin ja nuorista
vanhoihin. Nähtävää riitti laidasta laitaan. Oli autoja, koneita, kirjoja, syötävää,
mukaan ostettavaa ruokaa, lemmikkieläimiä, meikkejä, kotieläimiä,
tuotantoeläimiä, eläintenruokia, askartelutarpeita, pizzoja, rieskaa,
asusteita, laukkuja, koruja, oppilaitoksia, ruuanlaittoa, maistiaisia jne. Aiempiin vuosiin verrattuna messujen tarjonta
oli moninkertainen. Jopa tämmöinen vanha kääpäkin nautti messuilla olosta!
Eräs mielenkiintoinen messutapahtuma ELMAn ohessa oli salissa
101 järjestetyt MENU-messut, jossa vapaaehtoisjärjestöt esittelivät työtään ja
samalla värväsivät riveihinsä uusia vapaaehtoisia. Paikalla oli järjestöjä eri
ikäluokille, eri sairauksien ympärille kehittyneitä tukijärjestöjä,
opiskelujärjestöjä, monen sortin avustusjärjestöjä, harrastejärjestöjä, ulkomaiseen
toimintaan osallistuvia järjestöjä jne. Tilaisuus oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen
erityisesti niille, jotka miettivät mitä tehdä elämällään. Itse lupauduin jo
puolittain Enterin hommiin. MENU-salissa oli myös esityksiä, joista erityisesti
jäi mieleen jyväskyläläisen stand-up-taitajan Mikko Vaismaan esitys
suomalaisten auttamishaluista ja –kyvyistä.
ELMA-messut ovat auki vielä sunnuntaina, 24.11.2013. Menkää
ihmeessä viettämään päivä messuille, sillä kyllä siellä päiväksi riittää katseltavaa (ja osteltavaa)! Alla muutamia miesmäisiä nostalgiaotoksia
messuilta.
Novelli: Suklaista aurinkoa osa 3.
-
Tulukaapa Artun herkkupöytille valitsemaan
makiata suun ja mahan täyveltä! Artun herkuilla suut makiaksi ja päivään
aurinkua! kaikui toreilla yli muun hulinan Artun itselleen kehittämä
omaperäinen markkinointiviesti.
Ja porukkahan tuli!
Arttu latoi karkkia muovikasseihin ja sai vastineeksi seteleitä. Kauppa kävi
kuin siimaa ja Arttu harmittelikin kotona Elmalle, että olisipa vain
aikaisemmin oivaltanut tällaisenkin ammatin olemassaolon.
-
Olisitkohan tuota siinä tapauksessa enää
hengissäkään tormaillessas ympäri maata kaiken päivää ja yötä! Elma
toppuutteli.
-
On se vaan kuule mukavaa jutustella ihmisten
kanssa ja katsella nauravia kasvoja toisin kuin Starkin varastolla väsyneitä
rakentajia, perusteli Arttu uutta ammattiaan.
Ja tänään oli sitten matka Savonlinnan syysmarkkinoille ja
Arttua harmitti kun unta oli riittänyt hieman liian pitkään. Sisäisen kellon
paristo oli ilmeisesti hiipunut edellisenä iltana Elman kanssa saunoessa.
Vieläkin nousi hiki otsalle kuormantekohien lisäksi kun muisteli tuota kahden
kypsässä iässä olevan ihmisen saunareissua.
-
Kummastipa sitä vielä …, heh heh! Arttu
hykerteli muistoissaan. Toivottavasti 5-tiellä ei ole kovaa rekkaruuhkaa kun
menee perin tiukalle tämä Savonlinnaan ehtiminen!
Arttu tuumi tavaroiden riittävyyttä kantaessaan viimeistä
suklaalevylaatikkoa Transporteriin. Matkaan päästyään Artun Transportteri
haukkoi kilometrejä rivakkaan tahtiin. Vaikka markkinat olivat jo alkaneet, ei
reilun vartin myöhästyminen erityisemmin haitannut omalle hyvissä ajoin
varatulle markkinapaikalle asettumista. Autonkin sai helposti aivan paikan
viereen tavaroiden purkamista varten. Artun teltan paikka sijaitsi laiturin
reunamilla Matkustajasatamassa. Parkkipaikka Transporterille löytyi läheisen
puistikon reunasta.
Myyntiteltan ja pöytien pystytystä häiritsi hieman jo
aamuvarhaisella liikkeellä oleva markkinakansa. Arttu joutui suorittamaan
valmistelutyöt ja telttakatoksen pystyttämisen melko hätäisellä tahdilla.
Pöytien pukkijalat piti levittää ja kiinnittää sokkatapeilla ja päälle asentaa
pöytätasot. Aamuyön hiki kotoa oli jo ehtinyt matkan aikana kuivaa, mutta nyt
astui tilalle aamun hiki ja takamusta poltteli kiireen lieskat. Valmistelun
ohessa Arttu jo kerkisi myydä muutaman paketin suklaalevyjä ja pari pussillista
hedelmäkarkkeja. Myyntipaikka tuli lopulta pienellä viiveellä kuntoon ja niin
saattoi kaupanteko alkaa!
-
Tulukaapa Artun herkkupöytille valitsemaan
makiata …” kaikui kohta Matkustajasataman ilmassa.
Artun äänen kanssa kilpaili asiakkaista toisella puolella kävelyväylää
rottinkikalustekauppias ja toisella puolella nuori torimyyjä, jonka pöytä
notkui cd-levyjä. Samalle pöydälle viritetty soitin huusi myynnissä olevia levyjä
ilmoille. Mutta Arttua nuo ympäröivät äänet eivät juurikaan häirinneet. Hän
keskittyi suomalaisen urheilijan sanoin vain omaan suoritukseensa. Toki Artun
menestys oli suunnattomasti parempi kuin nykypäivän urheilijoilla!
Aamupäivä kului sukkelaan ja kauppa kävi kuin siimaa.
Iltapäivän ”kahvitunnin” aikoihin kansaa oli markkinoilla jo niin paljon että
väkijoukko siirtyi ameebamaisesti eteenpäin tarkistellen myyntipöytien
tarjontaa. Arttu oli virittänyt hintataulut pöydän etureunaan ja ruuhkautunut
väki oli sipaissut pari taulua katukäytävälle ja tallasi nyt niiden päälle.
-
No miten himskatissa nuo laput nuin ovat
lentäneet? Arttu totesi vääntäytyessään pöytänsä takaa kansan sekaan nostamaan
tauluja.
JATKUU ...
Hirven, eikun syyllisten metsästys jatkuu vilkkaana!
Jos Junnu Vainio eläisi, kuuluisi radiosta jo viime aikojen
virkamiessähläilystä kertova ralli. Erilaiset luottamustoimissa kunnallisella
tai valtiollisella puolella toimivat luottamushenkilöt ovat päässeet jahtiin!
Sanansäilät heiluvat ja päivä vaaditaan vadille. Olisikohan Eurovaalien edellä
kilven kirkastusta ilmassa?
Viimeisin syntipukki löytyi poliisiylijohtajasta ja
syyttäjänä seisoo poliisitoimesta vastaava ministeri Räsänen. Eroa vaaditaan
perusteena, että asioista pitäisi käydä kertomassa heti kun niistä kuullaan.
Käytävä- ja kahvipöytäpuheet pitäisi rientää kertomaan viipymättä korkeimmalle
taholle. Tuossa syytösten vanavedessä ovatkin syyllisiä sitten kaikki isommasta
pienimpään virkamiesjohtajaan. Ja erota pitäisi!
Vinkkimiesten nimilistan ylläpito on viimeinen kauhistelun
aihe. Näin vanhana kirjanpitäjänkin ammatissa toimineena ymmärrän asioiden ja
erityisesti maksutapahtumien kirjaamisen merkityksen. Ja kaikkihan pitäisi
tehdä kaksinkertaisella amerikkalaisella mallilla valkoisille, vihreille ja
punaisille papereille. Mutta kun se kujalla kuiskaaja ei aina halua kertoa nimeään!
Hänellä on ainoastaan halu antaa asiasta sattumoisin jotain tietävänä pieni
vinkki tekeillä tai suunnitteilla olevasta rikoksesta. Ymmärrän vinkkimiehenkin
kantaa ja olisin jopa tinkimään tuollaisessa tilanteessa kirjanpidon
velvoitteista. Muutoin se nimi vuotaa aivan varmasti ja sitten tulee hämäräkavereilta käkättimeen.
Toki ymmärrän, että virheitä on tehty ja valvonnassa
toivomisen varaa. Mutta kun toimintaa valvovat monenlaiset tarkastuselimet ja
heiltä ei ole kuultu kommentteja, niin miten mahtaa asia olla? Olisiko poliisien
ensisijainen tehtävä kuitenkin estää ja selvittää rikoksia? Ja voisiko sääntöjä täsmentää aina silloin kun
tarvetta ilmaantuu ja samalla tarkistaa niiden järkevyys? Nyt vaikuttaa siltä, että heti pitää pistää koko sinfoniaorkesteri
uusiksi kun viulistilta kaatuu nuottiteline!
Ministeri Räsäsellä tuntuu olevan syyllisten etsiminen
elämäntehtävänään! Meneillään oleva tapaus ei taida olla ensimmäinen yliammuttu episodi? Hän tarttuu herkästi asioihin ja edellyttää välittömästi
päitä vadille ja rajuja rangaistuksia. Paateron veto kameroiden eteen oli tyly
veto!
Onkohan ministeri koskaan lukenut ulkomaan uutisia? Jos ulkomailla
tapahtuu jotain edellä mainitun tyyppistä, niin ministeri on se joka eroaa tai
erotetaan eikä ne, jotka tekevät oikeaa työtä! Meilläkin nuo oikean työn tekijät
pelaavat kentällä, jossa vastapuoli ei noudata sääntöjä!
perjantai 22. marraskuuta 2013
Franzen ja Tumman veden päällä
Lukaisin tuossa näyttelijä Peter Franzenin nuoruudestaan kirjoittaman kirjan 'Tumman veden päällä'. Kirjasta tehtiin lähes välittömästi julkaisunsa jälkeen elokuva, jonka ensi-ilta oli syyskuussa. Kuvaa en ole ainakaan vielä ehtinyt katsoa, vaikka kansalaisvelvollisuuksiin kuuluisi katsoa kaikki kotimaiset elokuvat.
Kirjassa vuonna 1971 syntynyt Peter kuvaa varhaisnuoruuttaan koulun aloittamiseen saakka. Tarina ei varmaan sinällään poikkea juurikaan tavanomaisesta 70-luvun perhe-elämästä muutoin kuin isän ammatin ja hänen kotonaan käyttäytymisensä osalta. Normaalien pikkupoikien leikkien ohella kirjasta henkii Peterin epävarmuus kodin tapahtumia kohtaan ja äidin turvan merkitys. Isovanhempien koti turvasatamana tulee myös korostetusti esille kirjan tapahtumien edetessä. Pienen pojan huoli siskostaan ja rakkaus tätä kohtaan ovat hyvin havaittavissa.
Peterin käytöksessä ja ajatuksissa on vahvana esillä pelko vahvan auktoriteetin omaavaa perheen isää kohtaan. Lisäksi pelot korostuvat muutamissa asioissa isän asettamien tiukkojen rajojen ja kieltojen suhteen. Isä kuitenkin selvästi rakastaa perhettään ja erityisesti lapsia, mutta kuningas alkoholin vaikutus tuo kapuloita seesteisen perhe-elämän rattaisiin.
Sahasin kirjan läpi alun epäröinnin jälkeen. Mielestäni teksti oli hieman yksinkertaista. Siihen oli haettu elävyyttä kielikuvilla ja monipuolisilla ilmaisuilla, joka hieman antoi lisää väriä. Yksinkertaisuus häiritsi lähes puoleen väliin, jonka jälkeen kävi kuten minulle aina. Mitähän seuraavaksi tapahtuu jne.? Kirja koukuttaa aina. Tuon takia kirjojen alku ja television realitysarjat koukuttavat minut kun jään kiinni ihmisiin ja tapahtumien jatkumoon.
Kyllä Franzenin kirjaa voi suositella luettavaksi vaikka Franzen ei kohtalaisen yksinkertaisella tekstillään kirjallisuuden Nobel-palkintolistoille pääsekään. Kirja on kuitenkin helppoa luettavaa.
Kirjassa vuonna 1971 syntynyt Peter kuvaa varhaisnuoruuttaan koulun aloittamiseen saakka. Tarina ei varmaan sinällään poikkea juurikaan tavanomaisesta 70-luvun perhe-elämästä muutoin kuin isän ammatin ja hänen kotonaan käyttäytymisensä osalta. Normaalien pikkupoikien leikkien ohella kirjasta henkii Peterin epävarmuus kodin tapahtumia kohtaan ja äidin turvan merkitys. Isovanhempien koti turvasatamana tulee myös korostetusti esille kirjan tapahtumien edetessä. Pienen pojan huoli siskostaan ja rakkaus tätä kohtaan ovat hyvin havaittavissa.
Peterin käytöksessä ja ajatuksissa on vahvana esillä pelko vahvan auktoriteetin omaavaa perheen isää kohtaan. Lisäksi pelot korostuvat muutamissa asioissa isän asettamien tiukkojen rajojen ja kieltojen suhteen. Isä kuitenkin selvästi rakastaa perhettään ja erityisesti lapsia, mutta kuningas alkoholin vaikutus tuo kapuloita seesteisen perhe-elämän rattaisiin.
Sahasin kirjan läpi alun epäröinnin jälkeen. Mielestäni teksti oli hieman yksinkertaista. Siihen oli haettu elävyyttä kielikuvilla ja monipuolisilla ilmaisuilla, joka hieman antoi lisää väriä. Yksinkertaisuus häiritsi lähes puoleen väliin, jonka jälkeen kävi kuten minulle aina. Mitähän seuraavaksi tapahtuu jne.? Kirja koukuttaa aina. Tuon takia kirjojen alku ja television realitysarjat koukuttavat minut kun jään kiinni ihmisiin ja tapahtumien jatkumoon.
Kyllä Franzenin kirjaa voi suositella luettavaksi vaikka Franzen ei kohtalaisen yksinkertaisella tekstillään kirjallisuuden Nobel-palkintolistoille pääsekään. Kirja on kuitenkin helppoa luettavaa.
Novelli: Suklaista aurinkoa osa 2.
Pakussa riitti puuhaa pariksi viikoksi kun siinä sattui vielä
olemaan kyljessä entisen omistajan, sähköliikkeen mainosteipit. Auto oli
selvästi ollut nuorten kuskien käytössä sillä siivoamista oli runsain mitoin
myös sisätiloissa. Tupakantumpit, purkkapaperit, muutama penkin alta löytynyt olut-
ja limsatölkki saivat kyytiä kun Arttu kaiveli penkinalusia. Mutta työ palkitsi
tekijänsä. Teipit irtosivat lopulta moniaita aineita ja apuvälineitä käyttäen
ja nykyaikaisilla aineilla myös sisätilat tuli puhtaaksi. Putsauksen jälkeen
oli autosta tullutkin todella loistoyksilö käyttöön kuin käyttöön.
-
Mutta kirkkoon sillä ei kyllä mennä! Elma-vaimo
oli tokaissut Artun mainostaessa hienoa kulkupeliään.
Länsi-Savo oli koitunut onneksi myös kestävämpäänkin tekemisen
puutteeseen. Nimittäin eräänä aamuna lehdessä oli ollut kertomus
mäntyharjulaisesta torikauppiaasta, joka oli kuvaillut mielenkiintoista
työtään.
-
Ei kestä enää paikat tuota alituista kiertämistä
vaikka se mukavaa hommaa onkin ja ikäkin alkaa jo toppuutella jatkuvaa menoa, torikauppias
oli harmitellut ammatistaan luopumista. Mahtaisikohan jostain vielä löytyä
torikauppiaaksi haluavaa innokasta ihmistä? oli jutun lopussa Mäntyharjun
miehen hieman tuskaiselta maistunut lausahdus.
Jutussa oli kauppias kuvaillut uraansa ja menestystään karkkikauppiaana
toreja kiertäen. Arttu tunsi oivalluksen syntyneen ja etsi paniikinomaisesti
kännykkänsä esille ja soitti Mäntyharjulla asuvalle tuttavalleen. Esiteltyään
asiansa tuttavalle oli tämä todennut tuntevansa mainitun torikauppiaan ja luvannut järjestää
tapaamisen. Tuon tapaamisen seurauksena Arttu Sorjosen elämä sai uuden suunnan.
Torikalusteet, myyntiteltta ja perusvarasto siirtyivät
esisopimuksella uudelle omistajalle. Vielä vierähti kuitenkin kuukausi
lupaviidakon syövereissä. Siirtyipä asian tiimoilta jonkinmoinen rahasummakin
kaupan suorituksena ammatistaan luopuvalle torikauppiaalle. Niin Arttu
Sorjosesta tuli pesukestävä torikauppias.
Tuosta tapauksesta oli kulunut reilu vuosi. Arttu tunsi jo
ammattinsa mielestään varsin hyvin. Eri toreilla ja markkinoilla kiertävät
virkaveljet ja –siskot olivat tulleet hyvinkin tutuiksi ja evästäneet alusta
alkaen untuvikkokauppamiestä. Alan toimijoiden kesken apua annettiin ja saatiin
ja yhteenkuuluvuus porukassa oli korkealla tasolla. Ammattiin kuului hyviä ja huonoja päiviä. Joskus
satoi ja joskus paistoi. Arttu nautti kuitenkin aina myyntiteltassaan
kauppakansan hyörinästä ympärillään. Tosin alkukuukausina oli Artulla ilmennyt äänen
kanssa hieman ongelmia. Jatkuva myyntihuutojen kailottaminen rasitti kurkkua
siinä määrin, että yksi viikko meni ikään kuin sordiino suussa lääkärin
määräyksestä. Vähitellen kuitenkin
äänijänteetkin vahvistuivat ja nykyisin Arttu oli jo varsinainen virtuoosi
äänenkäytössä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)