Oliko Al Gore oikeassa ilmaston suhteen?

Entinen Yhdysvaltain varapresidentti kiersi 2000-luvun alussa ympäri maailmaa luennoimassa ilmaston lämpenemisestä ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä. Mm. Suomessa hän kävi luennoimassa vuonna 2006. Hänen ympäri maailmaa pitämästään puheesta julkaistiin vuonna 2006 elokuva "Epämiellyttävä totuus". Elokuva sai mm. 2 Oscar-palkintoa ja Core sai myös Nobelin rauhanpalkinnon ympäristönsuojeluun liittyvien asioiden tietoisuuden levittämisessä.

Ne Teistä, jotka näkivät tuon dokumenttifilmin saattoivat ajatella samoin kuin minä tuolloin. Ei tuollaista tule, tuo on pelkkää peloittelua, tuohan on aivan mahdotonta, kyllä yritykset ja ihmiset osaavat ottaa huomioon haittatekijät ympäristön suhteen! Mutta metsään meni tuollainen ajattelu! Melkoinen osa noista vain vajaa kymmenen vuotta sitten esitetyistä uhkista on jo nostanut päitään ja aiheuttanut luonnolle niitä vahinkoja, joista Goren puheessa ja filmissä varoiteltiin.

Metsiä on paikoin tuhoutunut isoillakin alueilla, monia vesistöjä on saastunut, ilma on saastunut erityisesti suurkaupunkien ja isojen teollisuuslaitosten alueilla, joet tulvivat poikkeuksellisella tavalla, talvet ovat leutoja ja kesät kuumia. Ja mitä kaikkea muuta onkaan tapahtunut tai parhaillaan tapahtumassa?

Juuri tämän juttuni kirjoitushetkellä myllertää lähes koko Suomen alueella poikkeuksellinen syysmyrsky, joka on löytänyt tiensä Atlantilta Norjan ja Ruotsin yli Suomeen. Mitataan tuulennopeuksia, joita ei ole tavattu maassamme ikimuistoisiin aikoihin. Yli satatuhatta taloutta on ilman sähköä ja pahin on vielä ilmeisesti edessä. Puita kaatuu, kattoja lentää, veneitä murskaantuu, monenlaisia tuhoja syntyy!

Meneillään on myös kaivosyhtiö Talvivaaran tulevaisuuden selvittely, jossa taloudella on iso merkitys. Mutta myös epäonnistumiset prosessien hoidossa ja ylioptimistisuus tulosten suhteen ovat johtaneet siihen, että vesistötuhoja ulottuu luoteeseen Oulujoen vesistöön ja etelään kohti Saimaan vesistöä. Kävi Talvivaaralle miten hyvänsä, jatkuu kaivos tai loppuu, ovat ympäristötuhot väistämättömiä! Bioprosessien pysäyttäminen ja vahinkojen korjaaminen vaativat vuosia ellei vuosikymmeniä työtä ja rekkatolkulla rahaa.

Voisimmeko, edes Sinä ja minä, joka tapauksessa omalta osaltamme huolehtia omasta osuudestamme ympäristön suojelusta! Keinoja on monia!!!

Novelli Posteljoonin viritys osa 2.

Kärryt oli saatu toukokuun puolivälissä ja kun Valtterin kieppi alkoi jo aamuvarhaisella, oli hän yleensä reilusti ennen puoltapäivää päässyt vapaalle. Sen jälkeen hänen päivän puuhiinsa oli kuulunut Espanpuiston penkillä istuskellen kevätmekkoisten naisten bongaaminen. Mitäpä sitä poikamies muuta olisi vapaalla harrastanut! Valtterille vaan oli muodostunut kärrystä heti alkuunsa melkoinen ongelma, joka oli kärryn alhainen huippunopeus. Aiemmin Valtteri oli pitkine jalkoineen heittänyt jakelureittinsä varsin rivakasti, mutta nyt jonkin normin mukaan keskivertojakajan vauhdille viritetty kärry ei pysynytkään jakomiehen tahdissa. Tai voisihan sen sanoa, että kärry viivytteli mutta mies ei. Yhtälöön oli siis syntynyt ongelma. Tunti tai jopa yli pois päivän pääharrastuksesta tuntui kohtuuttomalta uhraukselta Itellan alttarille. Ja vieläpä ilman eri korvausta!

Postimies Valtteri oli kuitenkin jo lapsesta asti ollut tekniikasta kiinnostunut ja niinpä hän arveli keksineensä keinon homman korjaamiseksi. Ruskeasuon puolella Koroistentiellä sijaitseva Valtterin vuokra-asunto oli talossa, josta löytyi harrastushuone kellarista ja sinne johti loiva ramppi. Tila oli joskus muinoin palvellut autotallina. Eräänä perjantaina Valtteri ohjasi uuden moottorikärrynsä Mannerheimintien yli ohi Ruskeasuon Teboilin kotitalonsa kellaritiloihin ja kaivoi työkalupakkinsa esille. Arvatenkin tälle kärryn viikonloppuretkelle ei ollut esimiesten lupaa paljon kyselty. Eipä sitä olisi kyllä herunutkaan kärryn perin korkean hinnan takia. Säännöt sanoivat, että jakelukalusto säilytetään aina Itellan tiloissa lataushuoneessa lukittujen ovien takana. Tuo ei kuitenkaan Valtterin intoa paljon hidastanut kun tavoitteena oli omien tarkoitusperien edistäminen!

Lauantain ja sunnuntain aikana kellarista kuului tasainen työkalujen kolke. Valtteri joutui lauantaina pistäytymään Konalan Motonetissa noutamassa muutaman sähköliittimen, pari hammaspyörää ja yhden vaijerin.

-          Onneksi kärry on suomalaista alkuperää ja Tunturi-mopon osat sopivat koneeseen, Valtteri tuumi palaillessaan bussilla Motonetista.

Sunnuntai-iltana hämärän rajamailla tuon Ruskeasuon taloyhtiön pihapensaiden suojassa olisi tarkkaavainen katsoja saattanut hyvällä tuurilla nähdä Itellan keltaoranssisen kärryn pujottelevan happomarjapensaiden välissä. Siellä oli testiajo käynnissä viritysten valmistuttua.

Tyytyväisyyttä puhkuva posteljooni Valtteri näki maanantain vastaisena yönä kosteutta tihkuvia unia Espanpuisto tapahtumien taustana. Maanantaille oli Pekka Pouta luvannut kesän ensimmäisen hellepäivän. Jo heti aamulle oli povattu lähes +20 C-astetta ja iltapäivällä luvattiin menevän rikki jo +25 asteen helleraja. Tuo tieto lupaili mielenkiintoisia näkymiä iltapäivän retkelle Espanpuistoon.

Maanantaina aamuvarhaisella nähtiin mies ja postikärry ylittämässä Mannerheimintietä ja kurvaavan pitkin Korppaanmäentietä kohti Tilkantorin vieressä olevaa jakelukeskusta. Muina miehinä hiljaa vihellellen Valtteri lajitteli ja sijoitti reittinsä postit jakelukärryynsä. Sen verran kiirettä oli etteivät työkaveritkaan ehtineet huomata Valtteri uudenlaista intoa ennen jakelukeikkaansa. Aamun työmatkaruuhkan hieman rauhoituttua marssi postimies Valtteri Ruuskanen Tilkankatu myöten kohti Meilahden jakopiiriään. Joku asiaa tunteva olisi heti huomannut posteljoonin vauhdissa jotain outoa, mutta tavallinen karvahattukansa ei huomannut omien yleensä hyvinkin synkkämielisten alkuviikon ajatustensa keskellä posteljoonin kulussa mitään omituista.
JATKUU ...

Novelli Posteljoonin viritys osa 1

Valtteri Ruuskanen oli postimies jo kolmannessa polvessa. Pitkänhuiskea ja laiha mies, joka ei jäänyt huomaamattomaksi suuressakaan ihmisjoukossa. Kahden metrin korkeudella heiluva vaalea harjatukka näkyi kaiken yli. Valtteri kantoi postin harmaa-keltaista univormua ylpeydellä. Helsingin Meilahden jakopiiri oli tullut vuosien saatossa hyvin tutuksi. Niin lapset kuin aikuisetkin tervehtivät aina iloisesti viheltelevää miestä.

-          Valtsu hei! Miten kärry kulkee? lapset huutelivat aina postimiehen nähdessään.

-          Jep, jep ja gudaa! Hyvin rullaa, hyvin rullaa! Valtteri vastaili tervehdyksiin ja nosti oikean käden etu- ja keskisormen virkalakkinsa lippaan.

Takana oli postimiehen kannalta pari ikävää talvea. Lunta oli tullut siihen malliin, että vanha kuvaus läpi tuulen ja tuiskun ponnistelevasta postimiehestä oli nähty oikein luonnossa. Jopa Valtterinkin huumori oli ollut kovalla koetuksella kun liki parinkymmenen kilon painoinen kantolaukku oli pitänyt ottaa kantoon työntökärryn juututtua lumeen. Reilut metriset hanget stoppasivat kaikki pyörät tehokkaasti. Meilahden sivukatujen jalkakäytävät kuuluivat kaupungin aurausjärjestyksessä viimeisinä putsattaviin väyliin. Posteljoonien sankka joukko olikin protestoinut tiukasti hankalia olosuhteitaan, mutta mitenpä herrat olisivat lumille mitään mahtaneet. Posteljoonit vaativat myös esimiehiltään vahvaa panostusta välineistöön.

Mutta kun tekniikka kehittyy, niin se kehittyy vauhdilla! Siitä oli herunut onnea myös posteljooneille. Eräänä aamuna jakolenkin jälkeen oli jakelun esimies kutsunut Valtterin luokseen.

-          Nyt saadaan kuule Valtsu uudet pelit jakohommiin. Menehän Kauppisen Reiskan kanssa käymään Pasilassa!

Niin olivat Reiska ja Valtsu hypänneet takalaiturin viereen parkkeerattuun Itellan valkoiseen pakuun ja ajaneet Pasilan pääterminaalille. Siellä oli hämmästyneille miehille esitelty uusi jakelukärry. Se oli varustettu sähkömoottorilla ja päällä oli lukittava suojakansikin. Joku teknisen puolen insinööri tai liekö ollut teknikko esitteli kärryn yksityiskohdat ja sen jälkeen oli ajeltu ensi terminaalin sisällä ja sitten treenattiin ulkona kurvaamista parkkipaikalla tolppien ympäri.

-          Te kun saitte nyt opiskella näiden kärryjen vinkeet, niin pystytte näyttämään sitten samat perusjutut muille piirinne kärrykuskeille. Loput piirinne kärryt tulevat ensi viikolla, opastaja oli päättänyt esityksensä.

Valtteri ja Kauppisen Reino olivat saaneet kumpikin oman nimikkokärrynsä ja kolmannen Harjusalmen Mirkulle, joka oli vapaapäivää viettämässä. Kärryt oli lastattu pakuun ja kuorman kanssa oli palattu Tilkankadulle Pikku-Huopalahden jakelukeskukseen. Siitä piti pomojen mukaan alkaman jakohommissa helpommat ajat nyt kun saatiin uudet pelit ja pensselit. Ei tarvinnut työntää, ei pukata, ei tökätä, ei vetää, ei tempoa eikä nykiä. Moottorin kuului hoitaa liikkumisen vaatima lihastyö ja posteljooni vaan sompaili ja näytti kärrylle kulkusuunnat.     JATKUU ...

Vain elämää

Uskomatonta kuinka vähän sitä tietää näistä nuoremman polven laulajista! Ohjelma "Vain elämää" opetti tuntemaan taas monta laulajaa. Lähes jokainen lauluista oli hyvinkin tuttuja, mutta esittäjästä ei ollut minkäänlaista mielikuvaa. Nythän nekin selvisivät. Monet heistä olivat uponneet, ainakin minulla, yhtyeitten nimien taakse.

Oli mielenkiintoista kuulla kuinka toiset laulajat esittivät omalla tyylillään toisen laulajan tunnetuimpia kappaleita. Kuultiin paljon uudenlaisia versioita lauluista, jotka toivat vanhoihin satoja kertoja kuultuihin kappaleisiin aivan uusia ulottuvuuksia. Jotkut laulut kuulostivat jopa paremmilta "lainalaulajan" esittämänä kuin alkuperäisenä versiona.

Kaiken kaikkiaan hieno ohjelma ja hienoja biisejä!

Kunnallisia lääkäripalveluja, mutta kuinka kauan?

Kuinka kauan saamme nauttia vielä kunnallisista lääkäripalveluista kun niiden saatavuutta supistetaan kaiken aikaa tarpeen lisääntyessä? Lääkäreillä riittää kuitenkin kapasiteettia perustaa omia sairaaloita. Meillähän on jo sairaaloita hyvä määrä! Leikkaussalit seisovat tyhjinä monin paikoin suurimman osan vuorokauden tunneista .

Miten se voi olla mahdollista kun leikkausjonot sen kun kasvavat? Miksi terveydenhuolto ei  sitten pidä järjestelmäänsä käynnissä 24/7? Maassamme on huippuluokan sairaaloita huippuvälineineen ja osaajatkin löytyvät omasta takaa, eikö silloin pitäisi ottaa järjestelmä tehokäyttöön? Vai jarruttaako kuntien taloushallinto tarkoituksella sairaaloiden tehokäyttöä vedoten säästösyihin?

Jos jotain pitää tehostaa ja mihin ohjata resursseja niin ne ovat terveydenhuollonpalvelut! Ne ovat kansalaisille ensiarvoisen tärkeitä asioita arkipäivässä. Ja terveyspalvelun tarpeissa puhutaan lähes aina kiireellisestä tilanteesta!

Kuntien talous kuralla!

Kuntien rahat menevät päättömän suuren virkamieskunnan ylläpitämiseen, jota ruokkivat täysin järjettömät kuntasektorin irtisanomissäännöt. Kuntatyöntekijöille kuuluva automaattinen 5 vuoden irtisanomisaika, jonka laskenta alkaa aina alusta kun uusi kunta yhdistetään samaan kuntaan. Eihän tuollaista yhteisten rahojen tuhlaamista voi ymmärtää! Etenkään kun se heikentää välttämättömien kunnallisten peruspalveluiden saatavuutta.

Terveyskeskuksia suljetaan, päiväkoteja suljetaan, kouluja suljetaan, kirjastoja suljetaan, kunnallisten palveluiden aukioloja supistetaan, käyttömaksuja korotetaan, bussireittejä vähennetään, poliiseja vähennetään ja mitä kaikkea vielä? Ehdottoman järkevää pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä vastustetaan vaikka taloushyödyt näkee sokeakin! Vantaan talous on ollut kuralla jo pitkään ja nyt alkaa Espookin yskiä. Helsingilläkin paineet kululeikkauksiin kasvavat!

Kaikki tuo edellä lueteltu vain sen takia, että voidaan turvata kuntatyöntekijöille työpaikat ja jatkuvasti nousevat palkat! Nyt voisi Arkadianmäen päättäjät lopettaa nenänkaivamisen ja iltapäivälehtien lukemisen ja tehdä järkeviä päätöksiä sekä muutoksia päättömiin asioihin ja edistää terveyspalveluiden saatavuutta ja yleistä turvaa!

Helsingin kaupunginmuseo ja 6 markan kahvi

Moniko Teistä on tiennyt missä sijaitsee Helsingin kaupunginmuseo? Moniko Teistä on käynyt siellä? No en minäkään! Siis en ole käynyt, mutta tiedän kyllä sen sijainnin. Museohan sijaitsee erittäin keskeisellä paikalla lähellä ydinkeskustaa Mannerheimintien varrella vinosti vastapäätä Eduskuntataloa ja Kansallismuseoa. Niin siis Finlandiatalon ja Musiikkitalon välissä. Se on se punertava, pieni ja oikeastaan aika mitättömän kokoinen talo keskustan isojen talojen lähellä.

Olen monesti ohikulkiessani miettinyt, että pitäisi käydä siellä. Olen myös joka kerta havainnut porteilla ständin "Kahvi 6 markkaa", mutta en ole ennen eilistä käynyt. Nyt uhkaava sade pani minut pitämään tauon kävelyreissullani ja niinpä astuin ensin museon pihalle. Pihan ympärillä oli kaksi pienempää rakennusta ja yksi isompi eli varsinainen museorakennus. Mannerheimintien puolelta katsoen vasemman puoleisessa rakennuksessa oli kahvila, pieni ja omalla tavallaan historiaa henkivä.

Kahvilan huonetila oli leivonnaisten ja paistosten tuoksua tulvillaan. Ja kahvi maksoi todellakin 6 markkaa eli 1 Euron. Eikä itseleivottu herkullinen kääretorttupalakaan maksanut kuin 2 Euroa. Ei siis kovin kallista jos vertaa kaupungin kahvipaikkojen normaalihintoihin. Oletin, että leivonnaiset olivat paikalla leivottuja ja niitä saattoi ostaa myös mukaan vietäväksi. Suosittelen pistäytymään kun satutte nurkille!!!