Kasvomaski ja sen ominaisuudet

Kyllä en nyt enää oikein tykkää, tai en ole aivan varma tykkäänkö? Se yksi Mika Salminen on luvannut, että voitais poistaa kasvomaskit käytöstä. Mitä peliä se semmoinen nyt taas on, pidetäänkö vaiko eikö pidetä?

Yli kaksi vuotta sitä on saanut ihminen kulkea vähän kuin incognitona eli naama kätkössä. Se on ollut hyvä monella tapaa! On saanut hymyillä, synkistellä, mutruilla ja vaikka irvistellä maskin takaa, eikä ole kukaan arvannut millainen naama ja millä mielellä siellä maskin takana piilee. Ei ole tarvinnut kaupungillakaan tervehtiä koko- eikä puolituttuja, paitsi jos ovat tunnistaneet meikäläisen 30 vuotta vanhoista farkuista ja virttyneestä palttoosta. 

Niitä on kuitenkin ihmisiä, joiden silmistä näkyy maskinkin yli ilo ja hyvät ajatukset. Heillä onkin ollut hieman hankalampaa piilotella, kun silmät kavaltaa. Jos minä olisin semmoinen ihminen, kyllä puristaisin ihmisiä kohdatessani kynnet kämmenpohjaan, niin että veri tirskuisi kouraan. Ei kyllä tuolloin silmät paljastaisi, että minua oikeasti hymyilyttää. Saattaisi jopa kyynel vierähtää silmäkulmasta hiipuvan hymyn läpi. Eikä se ole oikein sopivaa hymyillä, kun eletään vakavan taudin aikoja!

Mutta on tuossa Salmisen asiassa yksi hyväkin puoli, pystyy taas hengittämään. Siitä on merkittävää apua, kun meinaa taju karata hapenpuutteessa. Jotenkin sitä on pärjännyt sillä pääosin sinisen ulkopuolen maskilla, kun siitä tihkuu aina joskus, etenkin kovemmilla tuulilla, pieni happihiukkanen hengitysteihin. Hankalampia ovat olleet ne valkoiset, pystyyn taittuvat kirurgiset maskit, joihin sopii vaan kahden pienen henkäisyn hapet sisälle ja sitten on haettava kiireesti reunaa raottamalla lisää hengitysainetta. 

Vaan jotenkin sitä on pärjätty maailman välillä mustuessa silmissä hapen puutteesta, tuttavia maskin takana väistellessä kaupungilla, vieraille virnistellessä sekä seinistä ja lyhytpylväistä tukea happivajeessa hakiessa. Eilen käveleskelin yhden kauppakeskuksen läpi ilman maskia ja yritin olla hengittämättä niissä kohdin, joissa oli selvästi sakeampaa ilmaa tai oletettuja tauti-ihmisiä kulkuväylällä. Menin vauhdilla, kun happi meinasi loppua jo eka kerroksessa. Onneksi selvisin naama sinisenä pihalle! Terveenä? En vielä tiedä, kun nuo itämisajat ovat vähän hakusassa. Lehdissä puhutaan vaan tällä hetkellä taimien ja muiden puutarhakasvien itämisestä.

Pidetään nyt peukkuja, että pöpöt olisi selätetty ja ihmisillä olisi jatkossa helpompi hengittää! Muuten, pysykää terveinä kaikin puolin, etu ja taka! 

(Tuossa alla vielä kesäkuva kolmen vuoden takaa Lofooteilta, älyttömän kauniilta seudulta. Siellä ei happikaan lopu, paitsi mäkeä rivakkaan kiivetessä.)

Se ei kaukaa kaapase, että Lofooteillakin olisi kohta kesäkelit!