Lofooteilla osa 9, Paluumatka Å:sta

Å oli nyt nähty, merelle Amerikan suuntaan tähyilty, kapakalamuseon vierestä ajettu ja oli aika palata muutaman pysähdyksen kautta majapaikkaamme Svolvaeriin. Olen muuten aina ihaillut kotiseutuni Oulun lähellä sijaitsevan Iin nimeä. Se kaikessa lyhyisyydessään on uskomattoman napakka. Å vei Iistäkin voiton, paitsi tietenkin se pikku rinkula a:n päällä hieman häiritsi. Mutta napakka, mikä napakka!

Paluumatka Å:sta olikin sitten varsin mielenkiintoinen, sillä pysähdyimme lounaalle kivaan, historialliseen paikkaan, kävimme tutustumassa pikaisesti E10-tieltä melkoisen sivussa olevaan kalastajakylään ja vierailimme pisteenä i:n päälle (ei sen paikkakunta Iin vaan kielikuvan) "aidossa" viikinkien pitkässä talossa, langhusissa (= pitkätalossa).

Matkalla ruokapaikkaamme Reinessä pysähdyimme Sakrisøyn pikkusaarelle katsomaan erikoista meriruokapaikan Anitas Sjømat´ia. Paikalla oli monenlaista toimintaa, kuten ravintola, kalastusta ja majoitusta. Emme menneet sisälle Anitan paikkaan, mutta otimme edustalla muutamia valokuvia. Seuraavassa erikoisuuksia liikkeen luota.

Sisäänkäynnin vieressä oli tuskan päitä. Päitä kuulemma viedään Italiaan, jossa niistä jauhetaan "eksoottisia" mausteita.

Portin toisella puolella oli vanha Bedford-kuorma-auto turskalastissa. Oletettavasti kuorma oli kasattu pitkin saarta nähdyiltä kuivaustelineiltä. Kukaan meistä matkalaisista ei ollut ennen päässyt tutustumaan kuivattuihin turskiin noin läheltä.

Hämmentyneinä kalakuormasta ja mausteraaka-aineista jatkoimme lyhyen matkan Reinen lounaspaikkaamme, ravintola Gammelbuaa. Gammelbua on ollut olemassa jo 1700-luvun loppupuolelta lähtien ja toiminut alunperin sekatavarakauppana. Nyt talossa toimii hyvätasoinen ravintola. Pienessä Reinen niemessä on mm. kultturikeskus, useita pienehköjä hotelleja sekä liikkeitä. Rakennukset muistuttavat edelleen vanhaa puurakenteista kalastajayhteisöä.

Ravintolan alakertaan sopi noin 30 ruokalijaa ja yläkertaan parisenkymmentä.

Ravintolan välikaton parrujen päälle oli nostettu vanha kalastajavene. Maukkaan lounaan jälkeen pääsimme kävelylle talojen välikujille ja katselemaan hienoja, vanhoja rakennuksia. 

Näkymä niemeltä talojen välistä

Nykyaikaa talojen välissä Teslan muodossa

Useimmissa taloissa oli joko nurmi- tai kivilaattakatto

Reinen kapeille kujille ja viheralueille oli saapunut runsaasti muitakin turisteja

Lounaan jälkeen ajettuamme jonkin matkaa, poistuimme E10-tieltä kohti Henningsvaeria, joka sijaitsee kahdella kapealla saarella. Paikkakunnalla on asukkaita 400-500. Kalastus on täälläkin pääelinkeino ja myös turismilla näyttää olevan suuri rooli kyläläisten toimeentulolle. Katujen varrella oli paljon pieniä puoteja, joiden näyteikkunat pursuivat norjalaisia tuotteita.

Norjalaisperhe tauolla Henningsvaerin parkkipaikalla

Edelliset kuvat esittelivät pienen osan kylän hienoista rakennuksista ja liikkeitten julkisivuista.

Asuntoautoja oli täälläkin vaikka kuinka paljon. Se vaikuttaa olevan lomalaisten yleisin kulkuneuvo, ja niitä on kaikilla parkki- ja taukopaikoilla. Useinmiten niillä liikkuvat matkalaiset ovat parkeeranneet kulkuneuvonsa ja levittäneet pöydän sekä tuolit auton viereen ja nauttivat olostaan. Kolmen päivän aikana, jonka vietimme Norjan puolella, näin satoja asuntoautoja, mutta en yhtään asuntovaunua auton perässä.

Seuraavalla kerralla kerron hieman Reinen ja Henningsvaerin välillä vierailemastamme viikinkien elämää esittelevästä paikasta. Eli matka jatkuu...

Lofooteilla osa 8, Matka Å:hon ja E10-tien päätepiste

Vieläkö jaksatte katsella kuvia hienoista maisemista ja kylistä? Voi olla, että tällä tavalla tipottain katsellessa kuvia, niihin kyllästyy. Voin vakuuttaa, että itse koettuna tuo matka ja maisemat ovat parasta A-ryhmää. No se siitä!

Kävimme illallisella hotellin vieressä olevassa kivassa ravintolassa. Pääruokana oli tarjolla ruijanpallasta, joka saattaa kasvaa 3 metriseksi ja painaa yli 300 kiloa. Tiesin sen kampelalajiksi ja olin kuvitellut, että se on samanlainen kuin meidän rannikolla pyydystettävät, joilla on silmät samalla kyljellä ja jotka uivat kyljellään. Kotimaisesta en tykkäisi, mutta norjalainen pallas oli hyvää. Sanon vielä, että minun ruuakseni käy jalkaeläimistä 2- ja 4-jalkaiset ja uimaeläimistä semmoiset, jotka uivat oikein päin ja silmät ovat eri puolilla runkoa.

Perunapyrettä ja ruijanpallasta, niin ja vierustoverin olut

Aamupalan jälkeen pakkauduimme jälleen bussiin ja Mika taiteili auton kapeaa siltaa ulos Lamholmenin saarelta kaupungin kapeille kujille. Matka kohti Å:ta saattoi alkaa. Tei mutkitteli alkumatkan rannikkoa mukaillen ja siirryimme saarelta toiselle siltojen yli. Maisemat eivät huonontuneet ollenkaan edellisistä päivistä.

Erään taukopaikan luona oli kalliossa suuri viikinkilaiva-metalliveistos

Taukopaikalla oli tyylikkäät kiintokalusteet

Turskankuivaustelineet odottavat sesonkia

Yllä yhdessä kuvassa näkyy korkea silta, joka ei matkalla olevissa savonlinnalaisissa aiheuttanut minkäänlaista reaktiota. Savonlinnaan juuri valmistunut Laitaatsalmen silta hakkaa tuon mennen tullen. Laitaatsalmen sillan alta kulkevat Saimaalle tulevat valtamerirahtialuksetkin. Eli kevyttä kauraa, kuten olen joskus kuullut sanottavan. Toki maisemissa on hiuksen hieno etu Norjan hyväksi.

Siinä se on, Å

Å on pieni kalastajakylä Lofoottien lähes läntisin saarilla. Kylässä sijaitsee mm. kapakalamuseo, jossa emme kuitenkaan ehtineet pistäytyä. Tuosta tuli mieleen isoisäni, jonka joulu ei ollut joulu ellei hänelle ollut syötäväksi runsaasti lipeäkalaa. Hän ei koskenut mihinkään muuhun jouluruokaan. Maitokastiketta, suolaa, pippuria ja lipeäkalaa sen piti olla. Ja tupa tuoksui!

Ensi kerralla palataan Svolvaeriin, mutta matkalla onkin muutakin kuin pelkkiä maisemia. Pysykää siis kanavalla! Jatkuu...

Lofooteilla osa 7, Svolvær, satama ja Hotel Anker Brygge

Kaunista oli taas tarjolla runsain mitoin! Hieno pikkukaupunki maisemineen. Kaupungissa ei ollut juuri korkeita rakennuksia torin laitaa lukuunottamatta. Muutamia 3-kerroksisia asuinrakennuksia oli, mutta ydinkeskustan kapeiden katujen varrella oli ainoastaan matalia puutaloja. Tietenkin minulla jäi kuvaamatta nuo varsinaiset kapeat kadut, mutta joitakin taloja ikuistin. Täytyy jälleen nostaa hattua kuljettajallemme Mikalle, joka pujotteli massiivisella bussillamme noissa kapeikoissa.

Kuten kuvista huomaatte, on kaupunki kohtuullisen pieni, sillä kirkko pilkistää lähes joka kuvassa.

Rantaa riitti joka puolella ja laitureita ja monenlaisia vesialuksia. Laitureita oli suurille laivoille, kalastusaluksille, huviveneille ja kaikille vedessä liikkuville välineille.

Laivan lapsi tai joku on riehunut rautasahan kanssa ja katkaissut tuon

Sataman laidalla olevassa talossa toimi monenlaisia elämysmatkoja järjestävä yritys. Heidän kulkuvälineitään oli laiturissa monenlaisia. Tarjolla näytti olevan mm- vuonoajelua ja valassafareita. Viimeisessä kuvassa eräs ryhmä lähdössä iltahämärissä liikkeelle katselemaan meren ihmeitä.

Olime siis majoittuneet Hotel Anker Bryggeen, joka oli erikoinen kokemus tavanomaisissa hotelleissa majoittuneelle. Bussilla ajettiin saareen, jossa hotelli sijaitsi, kapeaa siltaa pitkin. Saaressa oli kaksi hotellia ja iso ravintola laituriterasseineen. Hotellimme majoitustilat olivat kaksikerroksisia paritaloja laiturilankkujen päällä. Rakennukset kiersivät pitkin laiturin reunaa ja jokaisen talon luota pääsi katselemaan satamanäkymiä. Sisustus huoneistoissa oli värikäs ja varustus ominen keittiöineen varsin hyvä. Molemmissa kerroksissa oli tilat kahdelle hengelle ja kylpyhuone. Olohuone ja keittiö oli alakerrassa yhteinen.

Valkoisessa raeknnuksessa olivat vastaanotto ja ravintolatilat

Punaisen rakennuksen päädyssä oli meidän majapaikkamme

Hotellin ravintola oli myös viihtyisä ja aamupala erittäin runsas. Tuolla ei juuri päässyt laihtumaan, kuten ei koko reissullakaan.

Seuraavalla kerralla matkataan kohti Å:ta, joka on E10-tien päätepiste ja Lofoottien eteläkärjessä sijaitseva paikkakunta.

Eli matka jatkuu...