Isänpäivä

Tunnen rintani paistuvan tänään ylpeydestä, jonka oma hieno jälkeläinen tuottaa! Suurimman työn oman lapsen maailmaan saattamisessa on kuitenkin tehnyt äiti, joka myös itseään säästämättä on kasvattanut lapsesta menestyvän aikuisen. Kaikkien äitien vastuu lastensa kasvattajana on mittaamattoman suuri. Kiitos siitä kaikesta äideille!

Joka tapauksessa kaikille isille      HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ       ja kiitos lapsille muistamisesta ja kiitos äideille mahdollisuudesta Isänpäivään!

Hietalahden telakka vaisuna

Suomea osaltaan maailman maineeseen nostanut telakkateollisuus on ollut nyt vuosia vaisuna. Omistukset ovat siirtyneet jo aikaa sitten ulkomaalaisille tahoille. Työt ovat edelleen vähentyneet ja osista yksiköitä loppuneet kokonaan. Ulkomaiset omistajat ovat huutaneet Suomen valtiolta lisärahaa hieman kiristysluonteisesti. Ammattiliitot ja oppositiopuoleet ovat osaltaan säestäneet näitä kiristysyrityksiä.

Voi vain kysyä, olisiko suomalaisten veronmaksajien rahoja pitänyt lähettää viimeisimmän tapauksen kohdalla etelä-korealaisen yrityksen kassaan? Yritykselle, jonka talous on pitkään ollut äärimmäisen kurjassa jamassa ja rahantarve ilmeisen pohjaton. Väitetään, että Ranska sai työn, joka olisi kuulunut suomalaisille! Kukaan vaan ei tiedä hintaa, jonka Ranska osallistumisestaan maksaa. Eikä lasku tuosta hommasta ole vielä aikoihin valmis.

Kilpailu laivanrakennuksessa on kovaa oletettavasti supistuvilla markkinoilla. Rikkailla mailla on enemmän rahaa käytettäväksi telakkateollisuutensa tukemiseen. Suomessa täytyy vain toivoa, että valtio laskee oikein mahdollisuutensa itse omistaa telakoita ja tarjota työtä suomalaisille laivanrakentajille! Osaamistahan meiltä kyllä löytyy omasta takaa. Mutta ulkomaisille yrityksille rahansyöttämisessä ei ole mitään järkeä!

Alla kuva töitä odottavasta Hietalahden telakasta ja taivaalle kurkottavista nostureista. Telakkahallissa taitaa pilkistää mahdollisesti jonkun jokimurtajan kansi.

Buena Vista Social Club Helsingissä

Pääsin eilen pienen ystäväporukan kanssa katsomaan Finladiatalolla esiintynyttä kuubalaista maailmankuulua soittajaryhmää, Buena Vista Social Clubia. Uskomatonta, että jostain päin maailmaa löytyy musiikin rytmi, joka tempaisee ihmisen mukaansa halusi tai ei! Tosin minä halusinkin sen tempaisevan itseni mukaan. Ja niinhän siinä kävi!

Olihan se melkoista tykitystä! Heti alusta alkaen koko 12-henkinen ryhmä soitti täydellä tykityksellä. Hetken meni aikaa ennenkuin korva sai kiinni meikäläisen melankolisen hitaasta poljennasta poikkeavasta kuubalaisesta rytmistä, mutta sitten se olikin vientiä. Biisit vaihtuivat melkein lennossa.

Parasta antia antoivat paremmuusjärjestyksessä vetopasunisti, 2 konkarikitaristia sekä 3-henkinen trumpettiryhmä. Molemmat keski-ikäiset nais- ja miessolisti puhtaine, soivine äänineen vetivät koko konsertin läpi kestävät osuutensa loistavalla tavalla. Puhtaat äänten soinnit iskivät tajuntaan kauniin espanjankielisen laulannan. Välillä sai yleisö seurata ikämieskitaristien loistavia kitarayksinpuheluja sekä vuoropuheluja milloin solistien milloin muiden soitinten kanssa.

Mutta kun lavalle saapui juuri 83 vuotta täyttänyt laulajatar Omara Portuondo räjähti yleisö taputuksiin. Kypsäikäinen lady veti useita kappaleita, joiden aikana hän innosti yleisön kädet kipeyttäviin taputuksiin. Monen kappaleen ajan yleisö seisoi ja taputti haltioituneesti. En ikinä tunnusta, mutta kun lady lauloi herkän laulun ainoastaan kahden seniorikitaristin säestyksellä, niin silmäni hikoilivat. Kaunista ja herkkää!

Olihan hienoa kokea tuo kansainvälisesti tunnettu ryhmä aivan omilla kotinurkilla!

Käytätkö Facebookia?

Otin reilu vuosi sitten käyttöön Facebookin muutamien nuorten ystävieni usuttamana. Sain heti muutamia kavereitakin seurattavakseni. Yritysten mainonnassa olleet kilpailut edellyttivät osallistumista Facebookin kautta. Sieltä sain myös yrityksien viestintää Facebook-tililleni. Sekin osaltaan aktivoi FB:n käyttöäni. En kuitenkaan itse kertoillut siellä päivittäisistä toilauksistani koska ymmärsin systeemin uhat yksityisyydelleni. Näin omat päivitykseni jäivät melkoisen vaatimattomiksi.

Tuossa kesän jälkeen aloin katsella Facebookia hieman kriittisemmin silmin. Julkisuudessa kerrottiin systeemin uhkista ja tietojen leviämisestä. Samalla havaitsin tuttavien vähentänee omia päivityksiään. Kun olin klikkaillut tykkääväni eräistä yhteisöistä ja niidenkin päivitykset alkoivat harventua, niin päätin poistua koko Facebookista. Lopetin tilini ainakin toistaiseksi. Tulipahan tuokin kokeiltua!

PS. Tosin tässähän paljastelen blogissani omia ajatuksiani milloin mistäkin! Mutta alastomassa kaupungissahan on monta tarinaa, mieltä ja kieltä!

Nenäpäivä, muut keräykset ja Lastensairaala

En tiedä enää pitäisikö itkeä vai nauraa?  Juuri nyt on alkamassa Nenäpäivä-keräys, jossa kerätään rahaa Afrikan lapsille ja ties mihin muuhun tarkoitukseen. Meillä taas mätänee ainoa valtakunnallinen lasten erikoissairaala Lastenklinikka. Uusi sairaala on suunnitteilla, mutta rahaa tarvitaan vielä kymmeniä miljoonia. Ja valtionkin rahat taitavat mennä Talvivaaraan ja Kreikkaan. Yleinen taloustilanne Suomessa heikkenee edelleen. Eli rahanreikiä riittää aivan lähiseuduillakin!

Löytyisikö mistään järkeä ja valtaa näiden keräysten tuoton ohjaamiseksi suomalaisten kannalta tärkeimpiin kohteisiin eikä rahoja syydettäisi maailman tuuliin? Ärähtäisikö esimerkiksi presidenttimme keräysten järjestäjille vanhaan 1960-luvun tyyliin? Meillä riittää tarvetta runsaasti vanhus- sekä terveyspalveluiden saralla! Mutta kyllä punaisilla nenillä olisi käyttöä myös Lastensairaalan suunnalla!

Lastensairaalalle lahjoitus onnistuu täällä http://uusilastensairaala2017.fi/lahjoita

Kelit muuttuu ja kolottaa

Hitto kun juuri pääsin kannustamasta kaikkia pyöräilemään niin alkoivat sadekelit! Päätin torstaina lähteä käväisemään Pikku Huopalahdesta pyörällä Kannelmäen uudessa Kaaressa eli Prismassa siellä. Kuten kehuin iPadin sää- ja sadeohjelmia tsekkasin lähtiessä miten saderintamat kulkevat. Ohjelmat näyttivät, että muutaman tunnin ajan olisi kuivaa.

Heitin kamppeet niskaan ja kipaisin pyörälle ja eikun Paxi poskeen ja baanalle. Pääsin reilun kilometrin Haagan tienoille kun alkoi aivan mahdoton tihkusade. Sillanalusia ja bussipysäkkejä koluten pääsin perille Kannelmäkeen. Ja aivan hemmetin märkänä! Kaatosade ja mahdottoman tiuha tihkusade kastelevat yleensä kaiken samalla intensiteetillä. Ja minä oli kasteltu huolella kun pääsin perille! Siis täysin kasteltu! Ja arvaatte tietenkin, että siinä vaiheessa kun lukitsin pyörääni telineeseen, alkoi kaunis auringonpaiste. Arvatkaa kyrsikö?

Ostosten teon aikana noin reilussa puolessa tunnissa ehdin kuitenkin kuivua sen verran, että pääsin kotimatkalle. Se sujuikin kivasti veden lentäessä tienpinnasta ennestään märkiin lahkeisiin. Koko reissu oli mitaltaan 12 km ja 50 minuuttia. Märät vaatteet, paleleva kroppa ja ennestäänkin särkevät paikat ei ole paras yhtälö vanhan kropan terveyden kehittämiseksi! Näin sitä sääennusteisiin voi luottaa!

Novelli Sormikoukkua osa 6.

Mutta nyt ongelmaksi muodostuikin takapuolen alle osunut veneeseen jäänyt avoin pitkäsiimalaatikko. Sitä ei entinen kalastaja Koikkalainen heti huomannut hekumoidessaan onnesta irronneen koukun takia. Myöskään verta valuva käsi ei heti uponnut tajuntaan riemun ensi lumoissa.

Uistinpinteestä päässyt kalastaja makasi hetkisen helpottuneena huokaillen veneensä pohjalla kunnes takapuolen hieman yllättävä turtuminen ja pienet pistontunnot antoivat merkkejä itsestään. Käden tykyttävä pakotus jatkui edelleen. Housut olivat vielä nilkoissa. Poikamieseläkeläinen oli kohdannut uuden ongelman. Takaa enimmäkseen ruskeiden ja edestä lähes keltaisten alushousujen läpi takapuolessa kiinni jököttävät 13 pitkänsiiman koukkua loivat entiselle ammattikalastajalle uudenlaisen haasteen. Ongelma oli periaatteellisessa mielessä sama kuin edellinenkin, mutta määrällisesti oli siirrytty huima harppaus eteenpäin ja sijainti kropassa oli aikalailla haasteellisempi itse ratkaistavaksi.

Sulo Koikkalainen tiedosti vähitellen tuon uuden ongelman entisen ammattikalastajan vankkaan kokemukseen nojautuen. Raskaasti huokaisten hän nousi varovaisesti uudelleen seisaalleen veneen pohjalta. Onneksi soutuveneen perään oli aikoinaan tullut hankituksi moottori huonompia kelejä silmälläpitäen. Koikkalainen tarttui perämoottorin käynnistysnaruun ja tempaisi. Hyvin huollettu 2,5-heppainen Yamaha-moottori hyrähti kevyesti käyntiin. Kokeneen meren- tai tässä tapauksessa järvenkulkijan vaistolla hän käänsi veneensä kokan kohti kirkonkylää ja tarvitsemaansa apua. Nimittäin nyt oltiin semmoisessa tai paremminkin semmoisissa koukuissa, että omin avuin ei tästä selvittäisi.

Puoli tuntia myöhemmin lipui kalastaja Koikkalaisen puoliseisaallaan ohjastama vene kirkonkylän torilaituriin. Hän pyrki välttelemään runsaslukuisen torikansan katseita. Pää painuneena Sulo Koikkalainen keräsi tilanteen vaatimat varusteensa veneen pohjalta. Hetken kuluttua toisessa kädessä lepäsi pitkäsiimalaatikko, josta johti lankojen vyyhti vasta kolmisen viikkoa aiemmin vaihdettuihin alushousuihin. Toinen käsi kannatteli roikkuvia päälly- ja alushousuja. Alushousuista pystyi hädin tuskin erottamaan kuosin, jossa hämärästi näkyi lukuisissa pesuissa haalistuneita sydämenkuvia. Vasemmassa kämmenessä peukalon ympärille käärittynä oli monen ruskean sävyinen nenäliina, joka oli joskus kaupan hyllyllä ollut valkoinen sinisellä ruutukuviolla. Koikkalaisen kasvot vaihtoivat väriä ahavoituneen ruskeasta kauniin punaruusun väriin. Mies nousi veneestään itsensä tuskaisasti kammeten laiturille ja kietaisi yhdellä kädellä kiinnitysköyden laituritolppaan.

Hetkessä jakautui runsas torikansa kahtia antaakseen tietä miehelle, joka taapersi jalat levällään kissan varovaisin askelin. Hän eteni hiljaa hiipien ja jalkojaan liiemmälti nostelematta vältellen jokaisen tärähtävän askeleen takapuoleen sähköttämää tuskaa. Toisella kädellään mies kannatteli reisillä riippuvia housujaan ja toisessa kädessään hän kantoi varoen pitkäsiimalaatikkoa. Vain nippu siimoja luikerteli laatikosta kohti housunkaulusta. Koskenkorvan rasittama punakka katse oli jähmettynyt torin takalaidalla sijaitsevan terveyskeskuksen oveen.

Torin poikki kulki hyvin, hyvin varovasti askeltaen oivallisen harmistunut mies! Sulo, toiselta nimeltään Mooses, Koikkalainen. Myös Koikkalainen toimi huomaamattaan nimensä perinteitä kunnioittaen ja jakoi! Ei kuitenkaan merta, ei edes järveä vaan paljon arvokkaampaa - ihmisjoukon! Hän teki sen paljon paremmin kuin esikuvansa!

Mooses Koikkalainen teki sen ilman käsiä!                                    TÄMÄN PITUINEN TÄMÄ!