Monenlaista odottamista

 Se on seniorilla kaiken aikaa jonkin sortin odottamista ellei satu telkkarista tulemaan harvinaista herkkua, mielenkiintoista ohjelmaa. Jos tulee hyvä sarja, niin se kestää vain 6 jaksoa. Isossa Amerikassa hyvä sarja kestää vaatimattomat 40 vuotta ja muutaman kymmenentuhatta jaksoa.

No niistä odottamisista sitten! Tulee taas vähän semmoista luettelon tynkää.

1. Heti tulee mieleen ajan saaminen terveyskeskukseen. Jos lähetät terveysjärjestelmällä, meillä sen nimi on Maisa, viestin toiveesta tavata lääkärihenkilö tai saada jotain muuta apua, hyvällä tuurilla saat vastauksen muutamassa päivässä ja siinä on suositus tarkkailla omaa tilannetta tai soittaa 112, jos alat heittämään henkeäsi. 

Jos tunkeudut härskisti terveyskeskukseen ilman ajanvarausta, on meillä ainakin semmoinen systeemi, että ensin jonotetaan terveyssiskolle, joka tarkistaa, oletko oikeutettu tapaamaan oikean sairaanhoitajan, joka taas puolestaan tarkistaa, että onko sinulla oikeus tavata oikea elävä lääkäri.

Entä, jos tarvitset tai haluat sinua kuvattavan röntgenillä, magneetilla tai tietokoneella, niin se ei vaan onnistu mitenkään alle vuoden. Asiaa ei juuri nopeuta sekään vaikka ihosi alta pullistelee jotain ylimääräistä. Paras tapa päästä kuvauksiin, on mennä läheiseen valokuvaamoon vaikka FotoYkköseen ja pyytää värikuva kehyksillä. Se on helppo, nopea ja edullinen. Tosin terveysvaivasi jatkuu, mutta on se vaan mukava katsella hienoa, helposti hankittua valokuvaa.

 2. Tulossa on kunnallisvaalit ja odottaminen kulminoituu tulospalveluun. Se on sitten yötä myöten taas kytättävä, kuka voittaa kenet, kuka yllättää, kuka on tosi menestyjä ja kuka tippuu. Puolueista useimmat saavat tai menettävät jäseniä ja prosentin sadasosia, niitä hurrataan tai selitellään. Jos naapurin Reino olisi äänestänyt oikeaa puoluetta, olisi vaa'ankieli heilauttanut kannatusluvut aivan uusiin sfääreihin sille toisella puolueella. Hutiksi meni taas sekin ääni!

Mutta odottakaahan, kun alkaa vaalimainonta ja katuvarret on taas täynnä toistaan komeampia pärstäkuvia. Taas luvataan sitä sun ja tätä, mutta ei niitä ole tapana vaalien jälkeen muistaa. Ja sitten henkilökohtaisesti, kun olen kiinnostunut hieman noista vanhusasioista, niin kaikkea luvataan ja kaikki unohdetaan. Vähäisiä euroja ohjataan jonnekin, josta se ei kuitenkaan saavuta vanhustarvitsijoita.

3. Valmistuuko Mannerheimintien katuremontti koskaan? On se vaan hyvä, kun aloittivat korjaamaan Manskun alla olevia ainakin tuhat vuotta vanhoja putkia ja kaapeleita. Ne olikin muinoin varmaan roomalaisten sinne asentamia, heti akveduktiurakoiden. Tai onhan se mahdollista, että asialla oli aikoinaan viikingit matkalla Volgan suuntaan. He mahdollisesti kuljettivat Suomenlahden puhelinkaapeleita väistellen putket Birkasta ja Gotlannista laivoillaan suoraan Helsinkiin Mannerheimintien työmaalle. 

Mutta onhan nuo kaikki kestäneetkin tuolla tien alla aika pitkään. Nyt kun ajelee työmaitten aikana raitiovaunukyydillä Ruskeasuolta Helsingin keskustaan, on parempi pitää silmät auki ja toivoa, että sinne pääsee joskus perille, vaunu kun ajaa milloin mistäkin ja jatkuvasti muuttuvalla reitillä. Olen odottanut, että milloin raitiovaunu, entinen 10, nykyinen 3, koukkaa Lohjan, Keravan tai Porvoon kautta. Noitten mutkaisten reittien kanssa menee muutenkin pää sekaisin. Onpahan ainakin päässyt tutustumaan Töölöön, Alppilaan, Vallilaan, Kallioon, Hakaniemeen ja vaikka minne. On vaan onni, ettei ole sattunut nousemaan väärän numeroiseen vaunuun. Silloin ei tiedä, mitä uusia paikkoja sitä olisi nähnytkään!

Nyt on jätettävä odottamisia ensi kerraksikin! Kyllä niitä riittää, enkä edes halua mainita tulevien tv-ohjelmien mainontaa, joka alkaa vuoden ennen ohjelman esittämistä. Vanhuksena tuo mainonnan kestoaika on huolestuttavan pitkä, kun ei voi olla varma, onko sitä ohjelmaa enää näillä kinkeripiireillä katsomassakaan?

Älkää liukastuko kaduilla ja kujilla! Jonottaminen päivystyksessä kipsaamiseen kestää ainakin 8 tuntia.

                                                        Roomalaisia sotilaita katutöissä 

                                                        Kuva on luotu Copilot-ohjelmalla

Ennen oli kaikki paremmin?

Huomaan tulleeni monella tapaa vanhemmaksi, eikä ehkä vähäisin ole kiinteä, ei kiihkeä, seurustelusuhteeni HUS:n hoitajien ja lääkäreiden kanssa. Mutta se, kun alkaa muistella lapsuuden ja nuoruuden asioita, alkaa jo huolestuttaa itseänikin. Mitähän sille pitäisi tehdä, vai onko minuunkin iskenyt jonkinlainen inhimillisen elämän virus, vanhojen muisteleminen?

Joudun aloittamaan muisteluni 1950-luvulta. Sen teen siksi, että sitä edelliset muistot ovat vanhempieni omaisuutta ja kokemaa, enkä ollut tuolloin muuta kuin ehkä pilke isäni silmäkulmassa. Mutta olihan ne 50-luvulla aikoja! Riipustan luettelonomaisesti silloisia huomioitani seuraavaan:

- valot kotona hoidettiin kynttilällä ja öljylampulla, kunnes tuli Tilley-kaasulyhty. Sähkövalo ei ollut vielä syntyessäni löytänyt tietään meidän matalaan majaamme. Saattoihan siihen olla syytä minunkin  odottamattomalla ilmestymiselläni paikkakunnalle

- ulkona valot hoidettiin luonnon omalla lampulla taivaalta, päivällä aurinko ja illalla sekä yöllä valaistuksen hoitivat kuu ja tähdet, jos ei pilviä ollut. Iltapimeällä kylällä liikkuminen oli pakko jättää aivan äärimmäisen pakolliseen ja muistinvaralla hoidettuun suunnistamiseen kylätietä pitkin.

- isoisäni oli edellä aikaansa, kun hänellä oli radion edeltäjä, kidekone. Sen hän otti juhlallisesti esiin iltaisin katsottuaan uutisten lähetysajan taskunauriistaan. Meikälapsi ei saanut koskea tuohon tikkuaskin kokoiseen vastaanottimeen.

- televisiostakin kuultiin kotikylällä vasta 60-luvun alkuhetkinä. Siinä sitä vuosikymmenen taitteessa istuttiin koko kylän väki erään kyläläisen tuvassa ja katsottiin ruudussa vilisevää lumisadetta Ruotsista. Muita lähetyksiä ei ollut vielä tarjolla.

- isovanhempani hoitivat alueen pientä puhelinkeskusta ja siellä sain kokea nykyisiä kännyköitä edeltävän ajan viestintävälineitä. Toki armeijassa hoitelin 60-lun loppupuolella itsekin tovin tuommoista keskusta, jossa piuhoilla yhdistettiin puhehaluisia toisiinsa.

- kyläläisten ei tarvinnut olla kovinkaan huolissaan auton alle jäämisestä, sillä autoja ei paikkakunnalla ollut monta ja ne pitivät niin isoa ääntä, että sen tuloon kerkesi varautua jo hyvissä ajoin.

- kylmäsäilytystilat olivat myös aavistuksen puutteelliset, kun jääkaappeja ei meilläpäin liikkunut. Keittiön lattiassa oli luukku, jonka alta löytyi viileää vaativille ruokatarpeille pieni tila. Talvisin eteinen oli mainio säilytystila, paitsi siellä tavarat usein jäätyivät pakkasessa. Toki ei asuntokaan ollut talvipakkasilla huono säilytystila, kun lämpö oli yöllä aina pakkasasteilla.

- hygienia ei pyörinyt kylillämme edes sanana, liekö tuota koskaan kukaan vielä kuullutkaan? Vadissa peseydyttiin ja saunassa, omassa tai naapurin. Ja mäntysuopa oli liki ainoa pesuaine kaikkeen.

- lääkkeissä kova juttu oli Hota-pulveri. Sillä hoidettiin kuumeet ja hammaskivut. Hammaslääkärillä oli poljettava pora, jota en paljolti kaipaa enää. 

- no entä sitten vessassa, pikkulassa, pihan perällä tai huussissa käynnit? Se se vasta hommaa oli. Päivällä pihan perällä liiterin takana olevassa kopissa käynti onnistui, mutta muistelehan talvipakkasella ja yöllä käyntejä, kun valoakaan ei ollut. Lieköhän tuolloin vielä porsliinistä kukaan kuullutkaan, ei ainakaan meidän kylällä.

OIisihan tuota listaa varmaan määrättömiin, mutta en kyllä sano, että ennen oli kaikki paremmin! Kyllä olen nykyään ylpeästi innokas sisävalojen, telkkarin, iPhonen, iPadin, jääkaapin, auton ja jopa sisävessan käyttäjä. 

Eli älkää tulko minulle sanomaan, että kyllä kaikki oli ennen paremmin!     

Mutta oli toki joskus hauskaakin - keittohommissa!

Kuka se hoitaa sääkampea?

Se on varmaan säänhoitaja liikkeellä vielä vuodenvaihteen juhlahöyryissä. Ei se ollut rapiaa toki  joulukuussakaan, mutta silloin sitä vanhuskin sai tottua tasaisen vaihteleviin keleihin. Oli sentään tasaisesti kuivaa ja sitten tasaisesti märkää. Siinä sentään oli jokin tolkku ja järjestys!

Nyt sitten vaihdettiin vuotta ja alkoikin vaihtelu oikein turbokiihdyttimellä. Aamuisin on ollut ja on kohta luvassa lisää tulipalopakkasia etelän ihmisellekin, joka aikoinaan huitoi hyttysiä. Luvassa on jopa alempia kuin -10 asteen viileyksiä. Sehän alkaa jo muistuttaa hieman hankalamman avioliitonkin lämpötiloja. Kyllä pitäisi Poudan Pekan, Liisan, Annen ja muitten sääviisaitten osata määrätä semmoiset kolotuksista kärsiville sopivat säät. Ehdoton minimi pakkasastepäässä saisi olla -2C, ja kesällä yläpäässä mittaria +20C on ehdoton maksimi. Pitkillä kalsareilla pitäisi vanhan miehen pystyä pärjäämään ympäri vuoden, ja samoilla vieläpä vaihtamatta.

Siinä samassa säähurjastelussa on nyt kiillotettu vanhuksen käyttämät polut ja raitit niin kiiltäviksi, että naamansa näkee, jos niska taipuu alas katsomaan. Ei sitä joka mökissä eikä osakkeessakaan ole piikkikenkiä liukkailla liikkumiseen. Eikä ole lähikaupan Lippekään tiskin takana tyytyväinen, jos vanhus hissuttelee piikit lattiaa naarmien lihatiskille ostamaan 50 grammaa kielimakkaraa tai kaksi silakkaa. Nykyeläkkeillä ja asumiskuluilla ei suurempia investointeja ole mahdollista tehdä.

Ja luoja varjele, jos kuitenkin satut köntsähtämään nenillesi kadulla, silloin se vasta tuska aukeaa. Jos sinulla on tuuria, eikä mikään kohta kropassa vahingoitu enempää kuin mustelmien verran, on loisto tsägä. Mutta jos tulee tarvis ajella piipaapuupaa-autolla päivystykseen, eikä ole eväitä mukana 8 tunniksi jonossa istumiseen, perii paha. Se ei ole kipsi mukavaa odotettavaa nälissään ja janoissaan. Siinä sivussa saatat saada murtuneen ranteen lisäksi mukavalta kuulostavan koronataudin muilta jonossa sitä tautia hönkiviltä. 

Nyt vaan kysyn, kuka hiivatti siellä säätelee näitä säitä?

Toivotan kaikille liukastuneille ja muillekin HYVÄÄ VUOTTA 2025! Ei mikään voi viime vuotta huonommaksi enää muuttua, niin paitsi tietenkin säät!

Kuva luotu ChatGPT:llä