/>/> VANHUS STADISSA: Miltä tuntuu vanheta?

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Miltä tuntuu vanheta?

Päivä päivältä ja vuosi vuodelta tuntuu meikävanhus kokevan aina vaan suurempia muutoksia itsessään ja elämässään. Mikään ei ole kuin ennen ja kaikki on niin toisin. Miksi moni asia ei enää suju ja jos sujuu, niin miksi toiset asiat hidastuvat ja toiset nopeutuvat?

Miksi aamulla on niin vaikea nousta sängystä? Miksi yö meni enimmäkseen valvoessa? Miksi uni ei tule eikä pysy silmissä? Miksi yöllä on pakko pissiä? Miksi selkä ei meinaa aamulla oieta? Miksi jalkoja joutuu herättelemään pitkään? Miksi käveleminen on köpöttelyä? Miksi kynnykset ovat niin korkeita?

Miksi pukeminen on niin hankalaa? Miksi jalat ovat niin alhaalla, ettei yllä laittamaan sukkia jalkoihin? Miksi pää ei enää sujahda paidan kaula-aukkoon sukkelaan? Miksi selkä ei taivu? Miksi housujen kaulus kutistuu jatkuvasti? Miksi palelee niin usein? Joutuuko pitkiä kalsareita pitämään kesälläkin? Saako enää koskaan pitää lyhyttä kesätakkia?

Miksi ruokaa ei tee mieli? Miksi ruokaa tekee jatkuvasti mieli? Miksi suolaa joutuu aina lisäämään? Miksi kahvi on niin hyvää, mutta närästää rinnassa ja polttelee vatsassa? Miksi ruokien maku on kadonnut? Miksi aina tekee makeaa mieli? Miksi muka ei kakkua ja herkkuja saisi syödä? Miksi pelkkä vesilasin katsominen pissittää?

Miksi ravinto on pillerivoittoista? Miksi pitää syödä niin monia vitamiineja? Eikö ole vielä keksitty yhtä särkypilleriä, joka tepsisi kaikkiin särkyihin? Miksi poretabletti on helpompi niellä kuin hevospilleri? Miksi kurkku on kaventunut? Miksi usein yskittää? Miksi iho muistuttaa näkkileipää? Pitääkö loppuelämä rasvata koko kroppaa? Miksi aina särkee jotain tai joka paikkaa?

Miksi silmälasit joutuu uusimaan aina vaan nopeammin? Miksi kaikki maisemat ovat niin suttuisia ja sumussa? Miksi sirkkojen sirinä ei kuulu? Miksi televisiossa puhutaan niin hiljaa? Miksi korvissa soittavat kaiken aikaa miljoonat heinäsirkat? Miksi mikään ei enää tuoksu? Miksi minä itse vaan haisen? Miksi deodorantti ei peitä hienhajua? Miksi pitäisi aina muistaa? Kukahan tuokin on?

Miksi käveleminen on niin raskasta? Miksi jalat eivät liiku toiveeni mukaan? Miksi jalat kipeytyy pienestä liikunnasta? Miksi kuntosalin rauta on raskaampaa kuin ennen? Miksi salilla riehuminen ei näy vaa'alla? Miksi polkupyörän tanko on korkeammalla kuin ennen? Miksi polkupyörä ei kulje enää suoraan? Mitenkä sitä oikein juostaan?

Miksi terveyskeskuksen numero on ensimmäisenä puhelinmuistiossa? Miksi terveyskeskuksen henkilökunta on tutumpaa kuin sukulaiset tai naapurit? Miksi minun vertani tarvitaan niin paljon laboratorioon? Miksi minulla on aina polvet ja kädet verillä? Miksi aina väsyttää? Miksi vessaan on aina niin kiire? Miksi ei aina kerkiä avata housuja?

Miksi palvelukeskuksen ravintola on tullut tutummaksi kun oma korttelikuppila? Miksi nykyisin on noustava raitovaunuun aina matalalattiaovesta? Miksi raitovaunun ovi menee niin nopeasti kiinni? Miksi matkalippukone muutettiin toisenlaiseksi? Miksi jalkakäytävän reuna on niin korkea? Miksi tekee aina mieli istua tai maata?

Miksi on olemassa mäkiä? Miksi portaissa on niin korkeat askelmat? Miksi hissejä ei ole kaikissa taloissa? Miksi ulko-ovet ovat niin raskaita? Miksi posti tippuu lattialle kotiluukusta? Miksi ovikello soi niin hiljaa? Miksi en kehtaa käyttää keppiä? Miksi kädet aina vapisevat? Miksi yöt ovat niin pitkiä?

Eihän nuo ongelmani tuossa edellä ole mitään! Kyllä minä vielä noitten kanssa pärjään, mutta eniten minua askarruttaa ja pelottaa ...

ETTÄ JOS MINÄ ALAN JONAIN PÄIVÄNÄ VIELÄ OIKEASTI VANHENEMAAN? 

No ei kai nyt sentään niin voi käydä!

Laitan vielä jonain päivänä tuommoisen! Sitä saa varmaan ajaa ilman korttiakin kun on niin komea!

3 kommenttia:

  1. Lue Vanhus Ikinörtistä, miltä vanheneminen saattaa tuntua
    http://ikinortti.blogspot.fi/2017/04/dagny-maailman-vanhin-bloggaaja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Ikinörtin jutun ja häpeän! Miksi minä olen väsynyt ja usein into vähissä? Olisinpa kuin Dagny! Nyt lupaan parantaa tapani ja etsiä positiivisen ajattelun ja uuden ryhdin elämääni!

      Poista
  2. Luin Dagny-bloggaajan blogia ja kunnioitukseni vain kasvoi häntä kohtaan. Käykäähän Tekin lukemassa hänen erittäin mielenkiintoista blogiaan osoitteessa http://www.123minsida.se/Bojan/ !

    VastaaPoista