Sitä on ihmiselle paljon tarjolla televisiossa!

Kyllä taas ottaa hermoon kun pitää valita telkkarista mitä nyt katsoisi! Oli se vaan helppoa tuossa 50- ja 60-lukujen taitteessa. Televisiossa näkyi yksi musta kanava ja meidän kotinurkilla sekin lähetti pelkkää lumisadetta. Jos oli oikein mahdoton tuuri saattoi sateen keskeltä erottaa jotain liikettä. Kyllä silloin tuijotettiin silmät kipeiksi kaikki illat naapurin Asan välkkyvää lumiruutua. Tunnelmaa riitti kun paikalla oli koko kylän väki. Eikä ollut huolta ohjelmavalinnoista eikä kaukosäätimen pattereista.

Nyt on kanavia paljon enemmän kuin ihmisellä silmiä. Ei kerkiä katsoa mitään kun pitää koko ajan miettiä mitähän kanavaa katsoisi ja pelata kaukosäätimellä valintapeliä. Kauniit ja rohkeatkin on tullut jo varmaan 70 vuotta ja menossa on jo ainakin neljäs Ridge. Ainoa pysyvä siinäkin sarjassa on Brooke, joka on aina vaan nuoremman näköinen. Kyllä on tuossa ollut jollain Nordströmin klinikalla jatkuva naamanrustaustilaus. Mutta on se Brooke aina vaan melkoisen helppo katsella naamahoidoista huolimatta. Tosin itse lopetin sarjan seuraamisen ensimmäisen Ridgen ollessa maitopartainen nuorimies ja Brooken ollessa vielä luomuihminen.

Nykyisin kyrsii kun samat ohjelmat tulevat uusintoina harva se päivä ja uusia mainostetaan jo vuosi etukäteen. Nytkin pitäisi katsoa loppukeväästä 2015 alkava hyvä rikossarja, mutta arvaahan muistanko sitten. Sitten kesällä kun ihmisellä olisi aikaa katsella uusia ohjelmia kaiken päivää, tulee ne samat edellisen syksyn, talven ja kevään aikana esitetyt ohjelmat ja vielä päälle ne aikojen alussa 7-luvulla esitetyt sarjat. Ja tietenkin ne tulee kesän aikana ainakin 17 kertaa ettei vaan kellään jää vahingossakaan jokin ohjelma väliin. Sitten taas syys- ja lokakuussa alkaa uudet sarjat niin, että tallennuslaite käy kuumana ympäri vuorokauden.

Kyllä voisi ylioppilaslautakunta järjestää syksyllä kirjoitukset tv-sarjojen osaamisesta. Kysymykset voisi jakaa siten, että kysyttäisiin sarjojen yksittäisistä tapahtumista. Vaikka mitä oli Brookella yllä jaksossa numero 17837 viisi minuuttia alkuteksteistä tai mikä kukka oli  sarjassa Emmerdale 15 minuuttia jakson 2475 alun jälkeen pubin etuportaalla tai missä kohtaa Vain elämää -sarjassa Paula Koivuniemi nielaisi kun Loiri lauloi tai mitä luoteja Belker käytti Hill Street Bluesissa. Jos noissa kirjoituksissa pärjäisi niin saisi oikeuden juhannuksena pitää päässään sheriffi McCloudin hattua.

Reilu vuosi sitten tulin hankkineeksi ElisaViihde-paketin. Siinä sivussa tehtiin kännykkä- ja nettiliittymäsopimuksetkin. En ole vieläkään aivan varma oliko se sopimus jotenkin edullinen vai ei. Olen kuitenkin tallentanut systeemillä hankinnan jälkeen melkein kaiken mahdollisen mikä kiinnostaa enkä ole esitysaikana katsonut ja olen tallentanut varulta monet katsotutkin. Täytyyhän ne olla tallessa jos jonain päivänä ei telkkarista tulisikaan mitään katsottavaa. Nyt minulla on reilut 200 elokuvaa ja yli 400 muita tallennuksia.

Olisi toistatuhatta tuntia tekemistä ja uutta vaan pukkaa tuutista. Pitäisihän sitä ehtiä hommata muutakin kuten käydä kaupassa tai liikkua itsensä läkähdyksiin niin kuin nykyinen terveysaate määrää. Onneksi voin ripustaa tabletin kuntopyörän sarveen ja siinä polkiessa katsella nauhoituksia tai suoria lähetyksiä. Siinä kuluu tunti polkien rattoisasti samalla kun rikosetsivä tutkii murhia ja pahoinpitelyjä. Saatatte arvata minkä tyylin ohjelmia yleensä katselen.

Kiirettä pukkaa, silmät väsyy ja kunto kohenee tai sitten ei! Kyllä pitäisi jokaisella kansalaisella olla monta telkkaria, useampi silmä, viihdepaketti ja puhelimessa maksullisen kanavakauppiaan soitonesto!

 Helsinki on merikaupunki

Vanhusten viikko ja SeniorSurf meneillään

Meneillään on Vanhustenviikko, jonka on organisoinut Vanhustyön keskusliitto. Viikon tapahtumia on vietetty monin tavoin ympäri maata. Tiistai oli omistettu erityisesti SeniorSurf-teemalle, jonka tarkoituksena oli antaa senioreille mahdollisuus tutustua tietotekniikan ja internetin maailmaan.

Enter ry oli mukana SeniorSurfissa pääkaupunkiseudulla tiistaina mm. Lasipalatsin Kohtauspaikalla sekä keskiviikkona Kampin palvelukeskuksessa. Itse ehdin mukaan vasta keskiviikkona Kamppiin. Tilaisuudessa oli toistakymmentä osastoa, joissa mm. esiteltiin pankkisovelluksia, lehtien ja kirjojen nettilukemista, laitteita, pelisovelluksia, terveysasioita ja tietenkin Enterin toimesta opastettiin älykännyköiden ja tablettien käyttöä.

Enterin opastustilassa oli jatkuva liikenne. Opastajia oli paikalla kymmenkunta ja jokaiselle riitti opastettavia. Itse pääsin keskustelemaan useiden tabletin hankkimisesta kiinnostuneen seniorin kanssa. Kiinnostus tabletteja kohtaan tuntuu olevan vilkasta sillä useimmat henkilöt, joiden kanssa aiheesta keskustelimme, sanoi tuttaviensa käyttävän jo laitetta. Eräs henkilö oli jo päättänyt hankkia ison kannettavan tilalle pienemmän kannettavan, mutta muutti ajatuksensa tabletin suuntaan kun sai kokeilla Enterin tabletteja.

Moni seniori havaitsee tabletin edut erityisesti matkustellessaan tai mökkeillessään. Laitteen kompakti koko ja helppo käytettävyys sekä tietenkin monipuoliset ominaisuudet ovat puhuneet puolestaan. Suurin ongelma on vain löytää se itselle sopiva malli laajan tarjonnan seasta. Kysymyksinä tulevat tuolloin esille mm. SIM-kortilla vai ilman, näytön koko, käyttöjärjestelmä, laitteen merkki, mistä ostaa, onko hinnoissa eroja eri liikkeissä, tarvittaessa huollon saatavuus ja toimivuus jne. Kun seniori suunnistaa tuon viidakon läpi väikkyy tietenkin mielessä se että osaanko käyttää sitä?

Onneksi on Enterin opastajat, joilta löytyy apua pääkaupunkiseudulla. Enterin nettiosoitteesta www.entersenior.fi löytyy lisätietoa ajoista ja opastuspaikoista. Monilla paikkakunnilla eri puolilla maata on vastaavia yhdistyksiä, joilta voi kysyä apua laitteiden ja ohjelmien käyttöön. Paras tapa etsiä apua on kysäistä paikallisesta kirjastosta onko heillä tietoa opastajista.

Jos olet hankkinut laitteen kannettavan tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen - muista käyttää, harjoitella, käyttää, harjoitella, etsiä, kokeilla, käyttää rohkeasti! Noilla eväillä oppii ja laite tulee äkkiä tutuksi!

 Syysnäkymä Meilahdesta Seurasaaren suuntaan.

Sydäntäkin pitää hoitaa monin tavoin?

Olin alkuviikosta kuuntelemassa erittäin kokeneen ja selkeäsanaisen sydänkirurgin esitystä sydänsairauksista. Olin heti esityksen jälkeen valmis ilmoittautumaan hänen potilaakseen. Tosin ei minulla (toivottavasti) ole vielä varsinaista tarvetta siihen, mutta jos jonkun pitää joskus sorkkia sydäntäni, niin olkoon se hän. Mutta tuo varaus jäi kuitenkin hamaan tulevaisuuteen.

Alkujumpan jälkeen käytiin läpi lista asioista, joilla on merkitystä sydämen hyvinvointiin. Kuten ajanhermolla elävä lukija arvaakin olivat listan kärjessä ravinto ja liikunta. Armoitettuna lauantaimakkaran ja voin ystävänä en ole oletettavasti oikealla tiellä. Olen kuitenkin, kiitos kotihengettäreni, oppinut viime vuosina puputtamaan myös nurmikkoa eli niitä lautaselle tungettavia vihreitä ja muita kuin makkaranvärisiä ruoka-aineita.

Minun on vaikea uskoa, että makkaralla päällystetyn voileipää terveellisempää ruoka-ainetta löytyisi. Olen vuosien saatossa pyrkinyt keräämään ravintoympyrän suosituksista muutaman harkitun siivun, jotka eivät kuulemma olekaan oikeat siivut. Pitää kuulemma syödä koko se ympyrä! Ainakin vanhan suosituksen mukaan. Tästä ei kuitenkaan tuolla puhuttu.

No liikunta sitten! Tosin siitäkään ei tuossa tilaisuudessa puhuttu. Jos tähänastisen elämäni aikana liikkumani matka mitattaisiin, olisi luku melkoisen mahtava. Sillä kyllä kun jääkaappi on kaukana sohvasta ja sohva vessasta niin kertyyhän siitä mahdottomasti kilometrejä. Vielä enemmän liikuntaa tuli silloin kun ei ollut keksitty television kaukosäädintä. Mutta liikunnalla kuulemma tarkoitetaan paljon muutakin! Pitää ulkoilla, kävellä, pyöräillä, kovempien tekijöiden jopa juoksennella, pelailla ja talvisin hiihdellä. Ensi talvena joudun ilmeisesti ladulle kunhan ensin saan 50-luvulla saamieni suksien kärjet käännetyksi ylöspäin. Olisi kurjaa jos Keskuspuiston kuntoladulla kärjet uppoaisivat jatkuvasti lumeen.

Sydämen kuntoon vaikuttavina asioina sivuttiin myös muuta kuin syömisiä ja hyppelyitä. Todettiin, että ihmisen pitää harrastaa, kulkea luonnossa, ylläpitää kontakteja, rasittaa aivojaan, lueskella, tehdä ristikoita jne. Eli tarvitaan myös kaikenlaista päätä "rasittavaa", virkistävää ja aktivoivaa toimintaa. Ihmiskontakteilla on monella tapaa virkistävä merkitys. Stressin alentamisella on myös vahvasti sydämen hyvinvointia parantava merkitys.

Voisiko tuon kaiken ilmaista niin, että pitäisi tehdä iloisia ja mukavia asioita ja tehdä niitä myös muiden ihmisten kanssa. Älä nökötä yksin kotona vaan hakeudu muitten seuraan!

PS. En viitsinyt kirjoittaa esityksen varsinaisesta teemasta, jossa esiteltiin erilaisten sydänsairauksien piirteitä ja hoitokeinoja. Tietoa niistä löytyy netistä ja erilaisista oppaista. Mutta heräsin ainakin itse pitämään huolta mahdollisuuksien mukaan omasta pumpustani!

 Risteileminenkin virkistää!

Pienellä ystävällä on suuri merkitys!

Minulla oli pieni ystävä, Jamie nimeltään. Hän oli harmaa, karvainen cairnterrieri. Ystäväni kuului lähisukulaiseni perheeseen. Perhe kasvatti ja koulutti Jamien kiltiksi ja tottelevaiseksi hauvaksi.

Itselläni ei ollut useinkaan mahdollista tavata häntä, mutta suhteemme muodostui jo alkuunsa hyvin lämpimäksi. Vaikutukseksensa tuohon läheisyyteen saattoi olla kekseillä, joita syötin hänelle aina kun kotiväen silmä vältti. Tuosta muodostui yhteinen rituaalimme, jota kehitimme keksien lisäksi nakkien suuntaan. Meillä oli yhteiset mielisyömiset.

Ystäväni matkusti viime kesänä perheensä kanssa muutamaksi kuukaudeksi uudelle mantereelle. Pidimme yhteyttä Skypen avulla. Jamie haukkui hyvin harvoin, mutta aina tavatessamme ääntä riitti tervehdysten muodossa. En ole varma näkikö hän isäntänsä iPadista kasvoni, mutta ainakin ääneni kantautui Atlantinkin yli koska riitti taas ääntä. Tunnistus oli molemminpuolisesti varmalla pohjalla. Vaihdoimme kuulumiset nykytekniikkaa hyödyntäen ja kielellä, jota muut eivät ymmärtäneet.

Nyt Jamie-ystävääni ei enää ole! Hän on siirtynyt äkillisesti heikentyneen terveytensä seurauksena nuuskimaan päivän uutisia taivaan lyhtypylväistä. Jamiella ja minulla oli yksitoista mukavaa yhteistä keksien ja nakkien maustamaa vuotta!

Terveiseni Jamielle sinne yläkertaan ja kiitokseni lämpimästä ystävyydestä!

 RIP  JAMIE 2003-2014 

Se on sienenpyynti tarkkasilmäisen hommaa

Kotona on ollut viimeisen kuukauden ajan projektina hoidella pakastimen syövereistä edellisen vuoden sienet. Se on piirakkavuoka käynyt kuumana jo kolmatta viikkoa kun viime vuonna oli hyvä sienivuosi. Pakastepusseihin kertyi kantarellia ja suppilovahveroa melkoisen runsaasti. Meinasi jäädä marjasato keittiön pöydälle kun tila oli ikään kuin hakusessa.

Meikäläinenkin pääsi tuossa jokunen vuosi sitten sienestämisen makuun ja oppi tunnistamaan muutakin kuin maailman kauneimman sienen – sen, jolla on punainen hattu ja siinä valkoisia pilkkuja. Tosin monta vuotta piti kauden alussa katsoa kirjasta mitä saa syötäväksi poimia. Opettelin rohkeasti kerralla kaksi syöntisientä. Muistin molemmat metsänreunaan asti ja siitä eteenpäin unohdin miltä se toinen näytti. Mutta onneksi isä-Smurffi oli suunnitellut sienet niin, että kantarelli on selvästi omanlaisensa. Ja minäkin opin sitten muistamaan sen ulkonäön.

Sitä kun aamusella tempaisee kuluneet ulkovetimet päälle ja kumikengät jalkaan on muotipuoli hoidossa. Vielä kun tunkee taskuun muutaman ruttuisen hedelmäpussin ja sienipuukon, jota minun tapauksessani markeeraa pahviveitsi, voi sieniretki alkaa. Reippaasti ontuen ja nenä kaiken aikaa taipuneena etsimisasentoon selkävaivan seurauksena, kääntyy kumiterä portin takaiseen metsään. Takaraivossa tykyttää kantarellin kuva ja lähtiessä pestyjen silmälasien linssien takaa silmät hapuilevat jo kanervikkoa.

Uskoni saaliiseen oli tänäänkin vahva. Reissu meinasi vaan taas kerran tuhrautua luonnon tarkkailuun. Ensimmäinen pysähdys tuli läheisen suon laidalla kun huomasin suolla pari karpalonkerääjää. Purin hammasta ja onnuin eteenpäin vaikka aivan varmasti nuo poimivat juuri ne marjat, joita olin ajatellut itselleni kunhan ne kypsyvät. Kyllä tuolla hetkellä suomalainen perusoikeus marjastamiseen tuntui taas kerran kohtuuttomalta omasta näkökulmastani.

Kun lähestyin varmaa kantarellimestaani, unohduin seuraamaan metsän takaa siintävällä pellolla matkakokemuksiaan vertailevaa joutsen- ja kurkiparvea. Yhteensä liki sata lintua käsittävällä parvella tuntui melusta päätellen olevan näkemyseroja taukopaikan käyttöoikeuksista. Kaakatuksen kasvettua sietämättömäksi kurjet kohteliaimpina ottivat ilmaa siipiensä alle ja pöhäyttivät taivaalle. Joutsentenkin häivyttyä kohti etelänmaita päätin siirtyä alkuperäisen puuhaani. Väistellen kolmea kauriitten makuupaikkaa viritin näköelimeni kantarelliasentoon.

Kyllähän sainkin kierrellä aika tovin kunnes tarkat silmäni tai sitten pelkkä tuuri johdattivat minut parin kantarellin äärelle. Nämä olivat viekkaasti yrittäneet piiloutua sammalten ja havujen sekaan, mutta eivät onnistuneet pettämään uskomatonta vainuani. Tosin vainuani oli hieman häirinnyt kaurispaikan merkkaustuoksut. Oli nimittäin bambi roiskinut reviirinsä merkkejä sen verran, että meinasi nenäkarvat kärventyä.

Noin kolmen kilometrin hoippuroimisen tuloksena ja rajujen sammalkaivausten jälkeen olin saanut puoli hedelmäpussillista keltaisia herkkuja. Oli kantarelli yrittänyt haalia päälleen keltaisia koivunlehtiä sammalten ja havujen lisäksi. Minulta eivät kuitenkaan pystyneet piiloutumaan! Nyt on sitten taas uutta satoa pakastimessa ja piirakkavuoalla töitä ensi talvenakin!

  Osa matkalaisista on jo häipynyt ja keskustelu on kiihkeää!

Se on Savossa nyt talvi

Kyllä en ollut iloissani tänä aamuna kun heräsin! Se, että heräsin oli tietenkin mukava ja iloinen asia, mutta kun oli lunta ja kylmää.

Pihan oli valloittanut valkoinen matto ja mittari näytti -2 C-astetta. Illalla kyllä olin katsonut säätieteilijän ennustetta, mutta enhän minä niihin yleensä usko. Ainoat, jotka ovat yleensä osanneet ennustaa ovat piippu-Saarentaus kun sillä oli kunnon perskat piipussaan, Pekka Pouta kun sen jo sanoo nimikin ja Mette Mannonen kun sillä on niin kauniit silmät. Niin ja olihan vielä se sammakkomies, mutta kun siltä kuoli joka vuosi sammakko. Uudet sammakot olivat kuin nykyihminen, ei enää osattu vanhoja konsteja.

Nyt kun olen mökillä ei auttanut muu kuin etsiä uuniin puuntynkää ja raapia puntti tulitikkuja. Siinä vaiheessa kun tuli roihusi takassa oli jo niin hiki sytytyshommista, että teki hetken mieli heittää piisiin kuupallinen vettä. Mutta näillä mentiin ja hiki kuivi vähitellen. Mukava lämpö valtasi tuvan ja pihalla keskellä syyskesää vallitseva valkoinen aalto meinasi jo unohtua.

Mentävä kuitenkin oli! Rapulla oli vajaa kymmenen senttiä loskalunta ja taivaalta pukki lisää. Kyllä oltiin kaukana kauniista syyskelistä. Ja juuri kun tänään olisi pitänyt lähteä metsästämään puolukoita ja sieniä. Toissapäiväinen reissu oli tuottanut mukavan saaliin, mutta pakastin huusi lisää täytettä.

Nyt ei auta kuin kytätä järven takaisen taivaan värejä ja kuulostella sääihmisten arvailuja. Jos niistä vaikka sittenkin selviäisi huomisen puolukkaretken saalisnäkymät. Olen nyt illalla varautunut jo useampaan vaihtoehtoon. Ulko-oven vieressä on marjaämpäri, sienikori ja sienipuukko. Uunin vieressä on puita ja uusi puntti tulitikkuja. Bensaa en aikonut vielä kokeilla sytyshommiin. On siitäkin kokemusta kun kerran sytytin grilliä tenulla. Kummasti ne kulmakarvat ja otsatukkakin kasvoivat takaisin, mutta lippalakin jämät hävitin nuotiolla.

Hyvää kesä-syksy-talvea Sinullekin!

PS. Kannattaa alkaa kaivella suksivoiteita esille!

Polkupyörä on ihmiselle ystävä!

En ole paljon polkupyörän kanssa tuhertanut ennenkuin pääsin yli vanhuuden kynnyksen. Tai kuuluisi kai sanoa "minusta tuli seniorikansalainen". Jostain syystä innostuin pyöräilemään kun tuli tarve liikkua muutakin kuin jääkaapin ja sohvan väliä. Onneksi tuli! Se nimittäin ihmiskroppa rapistuu alta aikayksikön ellei sille tarjoa haasteita.

Ulkoilman kaipuu, raikkaat merituulet ja Helsingin autoliikennettä helpompi tapa edetä pyörällä veivät minut mukaansa. Nyt olen muutaman vuoden vintannut mankelilla pitkin katuja yli 1000 kilometrin vuosimatkalla. Eihän se paljon ole semmoiselle, joka on paljon urheillut ja harrastanut oikeaa liikuntaa. Mutta se on paljon entiselle liikuntaa vieroksuvalle konttorityöntekijälle. Ja jos vielä huomioi ettei minun enää ole tarve eikä pakko mennä minnekään, niin siinä tapauksessa luen tuon itse hyväksi saavutukseksi. Ja on siitä muodostunut hieman himokin!

Tuhrasin tuossa muutaman vuoden remontoinnin ja muiden konttorityötä raskaampien harrastusten parissa. Se ei ollutkaan hyvää liikuntaa vaan selkäni ns. hajosi. Juoksemista ei voinut edes ajatella ja käveleminen alkoi tökkiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta tuli vastaan asia, jota en vieläkään parin vuoden selkäsairauden jälkeen ymmärrä. Pystyn ajamaan polkupyörällä niin paljon kuin vain viitseliäisyyttä riittää. Tuolloin ei kivut tunnu enkä tarvitse särkypillereitä ajaessani. Ainoa isompi ongelma on kunnon heikkeneminen ja voimien hupeneminen kun muu liikunta puuttuu.

Näinä aikoina yritän pyöräillä kuitenkin aina mahdollisuuksien mukaan ja samalla odottelen kutsua leikkaukseen. Jospa vähän uutta luuta ja titaania selkärangassa auttaisi minut takaisin normaalin liikkumisen maailmaan ja voisin jättää pillerit pois! Samalla pääsisin parantamaan kuntoa ja pyöräilemään uudella innolla!

Panosta Sinäkin liikuntaan ja kroppaasi! Etsi pyöräsi varastosta tai hae kaupasta uusi ja ponkaise raitille!

 Pyöräilijän maisemaa