ELMA-messut Messukeskuksessa viikonloppuna

Kävin lauantaina yllättymässä Messukeskuksessa ELMA-messujen laajuudesta. Ja aikaa siellä kuluikin! Hallit olivat tulvillaan yleisöä pienistä isoihin ja nuorista vanhoihin. Nähtävää riitti laidasta laitaan. Oli autoja, koneita, kirjoja, syötävää, mukaan ostettavaa ruokaa, lemmikkieläimiä, meikkejä, kotieläimiä, tuotantoeläimiä, eläintenruokia, askartelutarpeita, pizzoja, rieskaa, asusteita, laukkuja, koruja, oppilaitoksia, ruuanlaittoa, maistiaisia jne. Aiempiin vuosiin verrattuna messujen tarjonta oli moninkertainen. Jopa tämmöinen vanha kääpäkin nautti messuilla olosta!

Eräs mielenkiintoinen messutapahtuma ELMAn ohessa oli salissa 101 järjestetyt MENU-messut, jossa vapaaehtoisjärjestöt esittelivät työtään ja samalla värväsivät riveihinsä uusia vapaaehtoisia. Paikalla oli järjestöjä eri ikäluokille, eri sairauksien ympärille kehittyneitä tukijärjestöjä, opiskelujärjestöjä, monen sortin avustusjärjestöjä, harrastejärjestöjä, ulkomaiseen toimintaan osallistuvia järjestöjä jne. Tilaisuus oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen erityisesti niille, jotka miettivät mitä tehdä elämällään. Itse lupauduin jo puolittain Enterin hommiin. MENU-salissa oli myös esityksiä, joista erityisesti jäi mieleen jyväskyläläisen stand-up-taitajan Mikko Vaismaan esitys suomalaisten auttamishaluista ja –kyvyistä.

ELMA-messut ovat auki vielä sunnuntaina, 24.11.2013. Menkää ihmeessä viettämään päivä messuille, sillä kyllä siellä päiväksi riittää katseltavaa (ja osteltavaa)! Alla muutamia miesmäisiä nostalgiaotoksia messuilta.

 

Novelli: Suklaista aurinkoa osa 3.

-          Tulukaapa Artun herkkupöytille valitsemaan makiata suun ja mahan täyveltä! Artun herkuilla suut makiaksi ja päivään aurinkua! kaikui toreilla yli muun hulinan Artun itselleen kehittämä omaperäinen markkinointiviesti.

 Ja porukkahan tuli! Arttu latoi karkkia muovikasseihin ja sai vastineeksi seteleitä. Kauppa kävi kuin siimaa ja Arttu harmittelikin kotona Elmalle, että olisipa vain aikaisemmin oivaltanut tällaisenkin ammatin olemassaolon.

-          Olisitkohan tuota siinä tapauksessa enää hengissäkään tormaillessas ympäri maata kaiken päivää ja yötä! Elma toppuutteli.

-          On se vaan kuule mukavaa jutustella ihmisten kanssa ja katsella nauravia kasvoja toisin kuin Starkin varastolla väsyneitä rakentajia, perusteli Arttu uutta ammattiaan.

Ja tänään oli sitten matka Savonlinnan syysmarkkinoille ja Arttua harmitti kun unta oli riittänyt hieman liian pitkään. Sisäisen kellon paristo oli ilmeisesti hiipunut edellisenä iltana Elman kanssa saunoessa. Vieläkin nousi hiki otsalle kuormantekohien lisäksi kun muisteli tuota kahden kypsässä iässä olevan ihmisen saunareissua.

-          Kummastipa sitä vielä …, heh heh! Arttu hykerteli muistoissaan. Toivottavasti 5-tiellä ei ole kovaa rekkaruuhkaa kun menee perin tiukalle tämä Savonlinnaan ehtiminen!

Arttu tuumi tavaroiden riittävyyttä kantaessaan viimeistä suklaalevylaatikkoa Transporteriin. Matkaan päästyään Artun Transportteri haukkoi kilometrejä rivakkaan tahtiin. Vaikka markkinat olivat jo alkaneet, ei reilun vartin myöhästyminen erityisemmin haitannut omalle hyvissä ajoin varatulle markkinapaikalle asettumista. Autonkin sai helposti aivan paikan viereen tavaroiden purkamista varten. Artun teltan paikka sijaitsi laiturin reunamilla Matkustajasatamassa. Parkkipaikka Transporterille löytyi läheisen puistikon reunasta.

Myyntiteltan ja pöytien pystytystä häiritsi hieman jo aamuvarhaisella liikkeellä oleva markkinakansa. Arttu joutui suorittamaan valmistelutyöt ja telttakatoksen pystyttämisen melko hätäisellä tahdilla. Pöytien pukkijalat piti levittää ja kiinnittää sokkatapeilla ja päälle asentaa pöytätasot. Aamuyön hiki kotoa oli jo ehtinyt matkan aikana kuivaa, mutta nyt astui tilalle aamun hiki ja takamusta poltteli kiireen lieskat. Valmistelun ohessa Arttu jo kerkisi myydä muutaman paketin suklaalevyjä ja pari pussillista hedelmäkarkkeja. Myyntipaikka tuli lopulta pienellä viiveellä kuntoon ja niin saattoi kaupanteko alkaa!

-          Tulukaapa Artun herkkupöytille valitsemaan makiata …” kaikui kohta Matkustajasataman ilmassa.

Artun äänen kanssa kilpaili asiakkaista toisella puolella kävelyväylää rottinkikalustekauppias ja toisella puolella nuori torimyyjä, jonka pöytä notkui cd-levyjä. Samalle pöydälle viritetty soitin huusi myynnissä olevia levyjä ilmoille. Mutta Arttua nuo ympäröivät äänet eivät juurikaan häirinneet. Hän keskittyi suomalaisen urheilijan sanoin vain omaan suoritukseensa. Toki Artun menestys oli suunnattomasti parempi kuin nykypäivän urheilijoilla!

Aamupäivä kului sukkelaan ja kauppa kävi kuin siimaa. Iltapäivän ”kahvitunnin” aikoihin kansaa oli markkinoilla jo niin paljon että väkijoukko siirtyi ameebamaisesti eteenpäin tarkistellen myyntipöytien tarjontaa. Arttu oli virittänyt hintataulut pöydän etureunaan ja ruuhkautunut väki oli sipaissut pari taulua katukäytävälle ja tallasi nyt niiden päälle.

-          No miten himskatissa nuo laput nuin ovat lentäneet? Arttu totesi vääntäytyessään pöytänsä takaa kansan sekaan nostamaan tauluja.

 JATKUU ...

Hirven, eikun syyllisten metsästys jatkuu vilkkaana!

Jos Junnu Vainio eläisi, kuuluisi radiosta jo viime aikojen virkamiessähläilystä kertova ralli. Erilaiset luottamustoimissa kunnallisella tai valtiollisella puolella toimivat luottamushenkilöt ovat päässeet jahtiin! Sanansäilät heiluvat ja päivä vaaditaan vadille. Olisikohan Eurovaalien edellä kilven kirkastusta ilmassa?

Viimeisin syntipukki löytyi poliisiylijohtajasta ja syyttäjänä seisoo poliisitoimesta vastaava ministeri Räsänen. Eroa vaaditaan perusteena, että asioista pitäisi käydä kertomassa heti kun niistä kuullaan. Käytävä- ja kahvipöytäpuheet pitäisi rientää kertomaan viipymättä korkeimmalle taholle. Tuossa syytösten vanavedessä ovatkin syyllisiä sitten kaikki isommasta pienimpään virkamiesjohtajaan. Ja erota pitäisi!

Vinkkimiesten nimilistan ylläpito on viimeinen kauhistelun aihe. Näin vanhana kirjanpitäjänkin ammatissa toimineena ymmärrän asioiden ja erityisesti maksutapahtumien kirjaamisen merkityksen. Ja kaikkihan pitäisi tehdä kaksinkertaisella amerikkalaisella mallilla valkoisille, vihreille ja punaisille papereille. Mutta kun se kujalla kuiskaaja ei aina halua kertoa nimeään! Hänellä on ainoastaan halu antaa asiasta sattumoisin jotain tietävänä pieni vinkki tekeillä tai suunnitteilla olevasta rikoksesta. Ymmärrän vinkkimiehenkin kantaa ja olisin jopa tinkimään tuollaisessa tilanteessa kirjanpidon velvoitteista. Muutoin se nimi vuotaa aivan varmasti ja sitten tulee hämäräkavereilta käkättimeen.

Toki ymmärrän, että virheitä on tehty ja valvonnassa toivomisen varaa. Mutta kun toimintaa valvovat monenlaiset tarkastuselimet ja heiltä ei ole kuultu kommentteja, niin miten mahtaa asia olla? Olisiko poliisien ensisijainen tehtävä kuitenkin estää ja selvittää rikoksia? Ja voisiko sääntöjä täsmentää aina silloin kun tarvetta ilmaantuu ja samalla tarkistaa niiden järkevyys? Nyt vaikuttaa siltä, että heti pitää pistää koko sinfoniaorkesteri uusiksi kun viulistilta kaatuu nuottiteline!

Ministeri Räsäsellä tuntuu olevan syyllisten etsiminen elämäntehtävänään! Meneillään oleva tapaus ei taida olla ensimmäinen yliammuttu episodi? Hän tarttuu herkästi asioihin ja edellyttää välittömästi päitä vadille ja rajuja rangaistuksia. Paateron veto kameroiden eteen oli tyly veto! 

Onkohan ministeri koskaan lukenut ulkomaan uutisia? Jos ulkomailla tapahtuu jotain edellä mainitun tyyppistä, niin ministeri on se joka eroaa tai erotetaan eikä ne, jotka tekevät oikeaa työtä! Meilläkin nuo oikean työn tekijät pelaavat kentällä, jossa vastapuoli ei noudata sääntöjä! 

Franzen ja Tumman veden päällä

Lukaisin tuossa näyttelijä Peter Franzenin nuoruudestaan kirjoittaman kirjan 'Tumman veden päällä'. Kirjasta tehtiin lähes välittömästi julkaisunsa jälkeen elokuva, jonka ensi-ilta oli syyskuussa. Kuvaa en ole ainakaan vielä ehtinyt katsoa, vaikka kansalaisvelvollisuuksiin kuuluisi katsoa kaikki kotimaiset elokuvat.

Kirjassa vuonna 1971 syntynyt Peter kuvaa varhaisnuoruuttaan koulun aloittamiseen saakka. Tarina ei varmaan sinällään poikkea juurikaan tavanomaisesta 70-luvun perhe-elämästä muutoin kuin isän ammatin ja hänen kotonaan käyttäytymisensä osalta. Normaalien pikkupoikien leikkien ohella kirjasta henkii Peterin epävarmuus kodin tapahtumia kohtaan ja äidin turvan merkitys. Isovanhempien koti turvasatamana tulee myös korostetusti esille kirjan tapahtumien edetessä. Pienen pojan huoli siskostaan ja rakkaus tätä kohtaan ovat hyvin havaittavissa.

Peterin käytöksessä ja ajatuksissa on vahvana esillä pelko vahvan auktoriteetin omaavaa perheen isää kohtaan. Lisäksi pelot korostuvat muutamissa asioissa isän asettamien tiukkojen rajojen ja kieltojen suhteen. Isä kuitenkin selvästi rakastaa perhettään ja erityisesti lapsia, mutta kuningas alkoholin vaikutus tuo kapuloita seesteisen perhe-elämän rattaisiin.

Sahasin kirjan läpi alun epäröinnin jälkeen. Mielestäni teksti oli hieman yksinkertaista. Siihen oli haettu elävyyttä kielikuvilla ja monipuolisilla ilmaisuilla, joka hieman antoi lisää väriä. Yksinkertaisuus häiritsi lähes puoleen väliin, jonka jälkeen kävi kuten minulle aina. Mitähän seuraavaksi tapahtuu jne.? Kirja koukuttaa aina. Tuon takia kirjojen alku ja television realitysarjat koukuttavat minut kun jään kiinni ihmisiin ja tapahtumien jatkumoon.

Kyllä Franzenin kirjaa voi suositella luettavaksi vaikka Franzen ei kohtalaisen yksinkertaisella tekstillään kirjallisuuden Nobel-palkintolistoille pääsekään. Kirja on kuitenkin helppoa luettavaa.

Novelli: Suklaista aurinkoa osa 2.

Pakussa riitti puuhaa pariksi viikoksi kun siinä sattui vielä olemaan kyljessä entisen omistajan, sähköliikkeen mainosteipit. Auto oli selvästi ollut nuorten kuskien käytössä sillä siivoamista oli runsain mitoin myös sisätiloissa. Tupakantumpit, purkkapaperit, muutama penkin alta löytynyt olut- ja limsatölkki saivat kyytiä kun Arttu kaiveli penkinalusia. Mutta työ palkitsi tekijänsä. Teipit irtosivat lopulta moniaita aineita ja apuvälineitä käyttäen ja nykyaikaisilla aineilla myös sisätilat tuli puhtaaksi. Putsauksen jälkeen oli autosta tullutkin todella loistoyksilö käyttöön kuin käyttöön.

-          Mutta kirkkoon sillä ei kyllä mennä! Elma-vaimo oli tokaissut Artun mainostaessa hienoa kulkupeliään.

Länsi-Savo oli koitunut onneksi myös kestävämpäänkin tekemisen puutteeseen. Nimittäin eräänä aamuna lehdessä oli ollut kertomus mäntyharjulaisesta torikauppiaasta, joka oli kuvaillut mielenkiintoista työtään.

-          Ei kestä enää paikat tuota alituista kiertämistä vaikka se mukavaa hommaa onkin ja ikäkin alkaa jo toppuutella jatkuvaa menoa, torikauppias oli harmitellut ammatistaan luopumista. Mahtaisikohan jostain vielä löytyä torikauppiaaksi haluavaa innokasta ihmistä? oli jutun lopussa Mäntyharjun miehen hieman tuskaiselta maistunut lausahdus.

Jutussa oli kauppias kuvaillut uraansa ja menestystään karkkikauppiaana toreja kiertäen. Arttu tunsi oivalluksen syntyneen ja etsi paniikinomaisesti kännykkänsä esille ja soitti Mäntyharjulla asuvalle tuttavalleen. Esiteltyään asiansa tuttavalle oli tämä todennut tuntevansa mainitun  torikauppiaan ja luvannut järjestää tapaamisen. Tuon tapaamisen seurauksena Arttu Sorjosen elämä sai uuden suunnan.

Torikalusteet, myyntiteltta ja perusvarasto siirtyivät esisopimuksella uudelle omistajalle. Vielä vierähti kuitenkin kuukausi lupaviidakon syövereissä. Siirtyipä asian tiimoilta jonkinmoinen rahasummakin kaupan suorituksena ammatistaan luopuvalle torikauppiaalle. Niin Arttu Sorjosesta tuli pesukestävä torikauppias.

Tuosta tapauksesta oli kulunut reilu vuosi. Arttu tunsi jo ammattinsa mielestään varsin hyvin. Eri toreilla ja markkinoilla kiertävät virkaveljet ja –siskot olivat tulleet hyvinkin tutuiksi ja evästäneet alusta alkaen untuvikkokauppamiestä. Alan toimijoiden kesken apua annettiin ja saatiin ja yhteenkuuluvuus porukassa oli korkealla tasolla.  Ammattiin kuului hyviä ja huonoja päiviä. Joskus satoi ja joskus paistoi. Arttu nautti kuitenkin aina myyntiteltassaan kauppakansan hyörinästä ympärillään. Tosin alkukuukausina oli Artulla ilmennyt äänen kanssa hieman ongelmia. Jatkuva myyntihuutojen kailottaminen rasitti kurkkua siinä määrin, että yksi viikko meni ikään kuin sordiino suussa lääkärin määräyksestä.  Vähitellen kuitenkin äänijänteetkin vahvistuivat ja nykyisin Arttu oli jo varsinainen virtuoosi äänenkäytössä.

Tuleekohan joulu nyt kesän keskelle?

Vuosi vuodelta tuntuu, että jouluun valmistautuminen alkaa aina vaan aikaisemmin! Tässä ajellaan edelleen polkupyörillä kesäisillä kaduilla. Radiossa kerrottiin juuri, että kanttarelleja sekä suppilovahveroita löytyy ja nousee edelleen. Tuntuuko nyt siis joululta?

No ei siis todellakaan tunnu! Paitsi ehkä pohjoisen pakkasissa asuvista. Mutta etelää on siunattu kohtuullisen mukavilla keleillä vaikka välillä räpsiikin vettä. Mutta kun lämpötila Stadissakin huitelee päiväsaikaan tuossa +4 - +10 asteen huitteilla niin ei tahdo irrota joulumieli vielä mitenkään.

Ostoskeskukset ja monet isoimmista kaupoista ovat virittäneet jo joulukoristeet ja kuuset myymälöihinsä. Ja pukinkuvat tuijottavat mainoksissa. Onnekseni en ole vielä kuullut missään joululauluja, sillä se jo tuntuisi kornilta näillä keleillä. Minun puolestani voitaisiin siirtää joulunaloitusta vielä tuonne joulukuun alkupuoliskolle, jos vaikka sitten jo löytyisi jouluhenkeä Stadinkin ilmasta!

Alla olevasta kuvasta voi nähdä, että Kampinkeskuskin on jo pantu pakettiin. Ainakin rusetit ovat kulmissa ja karhu keskellä. Eikö muuten karhun pitäisi olla jo talviunilla? Ehkä etelän karhut vielä valvovat.

VR:llä oikein oma arkkitehti!

Näinä päivinä pohditaan eri tahojen omituisia käytäntöjä kuten työsuhde-etuja ja muuta vastaavaa. Nyt löytyi taas uusi omituisuus! Keskiviikkona pisti silmääni uutinen Burger Kingin uudesta tulemisesta Helsinkiin. BK:n Kaisaniemen seikkailu 1980-luvulla saa jatkoa eikä missä tahansa paikalla vaan valtakuntamme johtavalla liikennepaikalla ja oikein jugend-miljöössä. Jo pelkästään jugend ja hampurilaisketju kuulostavat samalta kuin, vanhaa ilmaisua lainatakseni, hajuvesi ja lihapullat.

Mutta se mikä nosti niskavillani pystyyn oli arkkitehti! Onko tosiaan totta, että maamme epävarmin ja tyhjätaskuisin veronmaksajien omistama kuljetuslaitos Valtion Rautatiet pitää palkkalistoillaan ihan ikiomaa arkkitehtiä? Kas kun ei kapellimestaria ja orkesteria valtiovieraita varten! Mitä arkkitehdin työhön voi kuulua? VR on jo luopunut lähes kaikista hienoista asemarakennuksistaan tai ne ovat joka tapauksessa suojeltuja eikä niihin saa tehdä mitään muutoksia. Onko VR:llä mitään enää jäljellä suunniteltavaksi? 

Ja miten tässäkin Burger Kingin tapauksessa sitten huijattiin Museovirastoa salaamalla hankkeen suunnittelu! Luulisi edes arkkitehdin tienneen miten suojelukohdetta koskevissa hankkeissa kuuluu menetellä!

Jotenkin tuntuu, että VR:llä tarvittaisiin ennemminkin kellokalleja ja aikataulusuunnittelijoita kuin arkkitehtiä! Nimittäin aikatauluihmisten ja vaihteiden putsaajien tarve koittaa taas kunhan saadaan ensilumet maahan! Ennen vanhaan junat pysyivät aikatauluissaan. Miksihän ei nyt? Onko lumi jotenkin erilaista? Mutta, että oikein arkkitehti!