/>/> VANHUS STADISSA: toukokuuta 2025

tiistai 27. toukokuuta 2025

Minä kirjoitan vai kirjoitanko minä?

Ollapa oikea kirjoittaja tekstin luomisen taidoilla ja runsailla ideoilla! No mutta kun en oikein ole! 

Taisin tehdä blogiini postauksen tästä jo joskus aikaisemmin, mutta nyt on taas eletty vuosia ja asia muhii edelleen. Läheiseni kysyi minun tekemisiäni tekoälyltä ja sai vastaukseksi ammatit KIRJAILIJA ja VALOKUVAAJA. No jo ylpistyin silloin oitis! 

Ettäkö minä valokuvaaja muutamilla pokkarilla napatuilla kuvilla Flickr-palvelussa? Toki on paikallaan mainita, että kaksi kuvaani sai huomiota maailmalla, sillä Sacher-hotellin kuvan halusi lainata Wienin kaupunki nettisivuilleen. Toisen kuvan Ateenan olympiatulesta halusi olympialaisten organisaatio omiin tiedotteisiinsa. Nyt varmaan tarkkaavainen lukijani olettaa minun hyötyneen taloudellisesti mainituista otoksista, mutta ei! Suurin hyöty oli hetki näytellä polleaa valokuvaajaa, kun tunsin olevani suuri asioiden ikuistaja noilla vahinko-otoksilla. Tuo tunne ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään. Aika sai unohtamaan tuon kaiken.

Jätin tuon kirjailija-maininnan tähän vasta toiseksi, koska se on jotenkin paremmassa muistissa. Kerrottakoon, että olen saanut sohellettua julkisuuteen kaksi kirjaa. Toinen on ollut sekä paperikirjana että e-kirjana, toinen vain paperisena. Aikaa meni tuohon ensimmäiseen useita vuosia. Itse piti kustantaa ja jaella. E-kirja elänee omaa elämäänsä netissä. Mutta olihan niissä tusaaminen - voi herttileili sentään! Kirjat ovat olleet joidenkin kirjastojen listoillakin lainattavina, jos eivät ole nykyisin jo homehtuneet hyllyyn. Nimet kirjoille ovat olleet No jopas sattui! - Hupinovelleja ja No jopas sattui Korvatunturilla.

Kaivelin tuossa yksi päivä läppärini sisältöä ja huomasin minulla olevan kesken 2008 aloittamani rikosromaani. Kasassa näytti olevan vajaa puolensataa sivua sekalaisia kohtauksia, mutta juoni vaatisi vielä melkoisesti hiomista. Pitäisi jatkaa, jos vain jaksaisi!

Kesken on myös muutaman vuoden työ oman elämän tapahtumien kirjoittamista. Aloitin senkin tapahtumat tai pikemminkin henkilöiden listaamisen 1600-luvulta. Hyvin meni - alkuun, kunnes iski tämä nykyinen 100 vuoden sääntö henkilötietojen julkisuudesta. Homma tökkäsi isoisäni muuttoihin, jotka eivät selvinneet mitenkään. On hienoa, että esi-isät 1600-1900-luvuille löytyvät helposti, mutta siitä eteenpäin ei ollenkaan. Eikä ole enää keneltä kysyä noista tuoreimmista! Tein saman virheen kuin moni muukin, etten kysellyt aikoinaan vanhemmiltani ja isovanhemmiltani heidän sukujensa historiasta. Mutta ei tuokaan ole ongelma vaan se, että itselläni alkavat unohtua jo omankin elämän aikana tapahtuneet asiat.

Kirjoittaisiko vai ei? Nyt on Netflix, Disney+ ja Amazon Prime, niin ja tietenkin normi televisio kymmenettä kertaa tapahtuvine uusintoineen. Nuo kaikki vievät kyvyn tuottaa omaa historiaa tai omia tarinoita. Noita kaikkia on katseltava ja siihen se seniorin arki sitten kuluukin!

Mutta vielä minä joskus - ehkä! Alettaisko nyt odottamaan nyt kesää! Aurinkoa kaikille!

perjantai 9. toukokuuta 2025

WWF Luontolive taas auki

 Nyt on netissä taas mielenkiintoista seurattavaa! Maailman luonnonsäätiön WWF:n luontolivessä kamerat seuraavat tällä hetkellä kolmea kohdetta. 

Kuvissa on parhaillaan sääksi eli kalasääski pesässään hautomassa muniaan ja toisessa kohteessa Lapinpöllö istuu pesässään. Saimaannorppa ei ole vielä ainakaan minun nähteni käynyt kivellään, mutta sekään tapahtuma ei varmaan ole kaukana.

Etsikää netistä sivu https://wwf.fi/luontolive/saaksi/  Sivun vasemmassa reunassa on valikko, josta löytyy kaikkien kolmen seurantakohteen seurantakamerat.

Seuraavassa kuvakaappaukset perjantaina 9.5.2025 aamulla.


Sääksi pesässään, jossa on kaksi munaa haudottavana. Valitettavasti kalaa hautovalle puolisolleen tuonut uros jäi naaraan taakse kuvassa. 

Kuvassa on molemmat puolisot ja munat


https://wwf.fi/luontolive/saaksi/


Lapinpöllö naama kainosti puun takana


Saimaannorppa ei ole vielä ilmestynyt kuviin. Nettisivulla on kuvan alla mainittu 14.5. Klo 14 järjestettävästä norppastudiosta, jonne voi jättää kysymyksiä. Ohjeet ovat kuvan alla.
 



Käykäähän tsekkaamassa luontotapahtumat WWF:n sivuilla!



lauantai 3. toukokuuta 2025

Enterin lumoissa

Kyllä elämä voi joskus olla todella mukavaa, antoisaa ja elämisen arvoista. Elin joitakin vuosia sitten eläkeläisen aikaa, jolloin kalenteri oli arvossaan. Sain arvokkaan vapaaehtoistyön merkittäväksi kalenteriini viikottain.

En enää muista milloin kaikki alkoi, mutta oli se vaan hienoa että alkoi. Törmäsin eräillä messuilla Enterin (https://www.entersenior.fi/) esittelypöytään, jossa yhdistyksen toimintaa esitteli muutamat iloiset seniorit. Heidän kanssaan virisi keskustelu Enterin toiminnasta, joka käsitti senioreille annettavaa tietoteknistä apua. Koska olin opiskellut hieman tietotekniikkaa ja käyttänyt vuosien ajan tietolaitteita työssäni, lupauduin tuohon iloiseen joukkoon.

Asuin tuolloin suhteellisen lähellä Helsingin keskustaa, joten pääsin vertaisopastajaksi Helsingin keskustaan Lasipalatsiin. Siitä lähtien sain kokea monenlaisia auttamisen ja onnistumisen hetkiä opastustuntien aikana. Koin itse uskomatonta mielihyvää, kun pystyin kohtuullisen vaatimattomilla tiedoillani auttamaan senioreita heidän ongelmissaan. Tuossa tehtävässä ongelman ratkaiseminen antoi myös itselle suunnattomasti tietoa ja lisäoppia. Joskus joutui apua etsimään netin mittaamattomista syövereistä, joskus apu löytyi omista kokemuksista.

Vaikka en voi moittia omaa varsinaista työuraani, jossa pidin kaikista tehtävistäni vuosikymmenten saatossa, oli tuo aikani Enterin vertaisopastajana elämäni antoisinta ja hienointa aikaa. Sain toimia opastajana eniten Lasipalatsilla, Keskustakirjastolla, Töölön kirjastolla sekä Palvelutalo Wilhelmiinassa. Lisäksi taisin käydä muutaman opastuskerran myös Rikhardinkadun kirjastolla ja Kampin sekä Munkkiniemen Palvelukeskuksissa. Sainpa pitää muutaman esityksen Kampin Palvelukeskuksen juhlasalissakin. 

Miksikö en siis jatkanut opastajana? Siihen on toki useampia syitä, kuten siirtyminen terveyspalveluiden suurkuluttajaksi, mutta myös digiasioiden nopea kehitys ja oma kelkasta putoamiseni. Mutta ajatukseni ovat aina tuon aktiivisen opastajajoukon mukana ja kaipaan sekä arvostan heidän hienoa yhteishenkeään ja arvokasta työtään.

Noista vuosista, jolloin sain olla mukana tuossa hienossa Enterin opastajien joukossa, on Enterin toiminta laajentunut suunnattomasti. Samalla on maailman muuttumisen myötä digituen (ennen tuo oli atk-tukea ja sitten it-tukea) tarve kasvanut senioreiden keskuudessa räjähdysmäisesti. Monissa asioissa fyysinen asiointi on siirtynyt nettiin ja mm. kännyköiden sovelluksien kautta käytettäväksi. Edustamani senioreiden ikäluokka on melkoisissa vaikeuksissa tässä tilanteessa. Onneksi on olemassa Enter ry (https://www.entersenior.fi/) Uudenmaan alueella ja ympäri maata monet vastaavaa toimintaa tekevät yhdistykset. Mm. Enterin sivuilta netissä löytyy monenlaista tietoa digiaiheista. 

Jos olet digituen tarpeessa ja kaipaat siihen apua, ota yhteyttä esim. paikalliseen kirjastoon, josta usein saat yhteystiedon digitukeen! 

Anteeksi, että lainasin logoa ja terveiset kaikille Enterin ihmisille!