Olin ahne kaikenlaisten tekstien perään heti, kun opin lukemaan aloitettuani koulun 50-luvun puolivälin jälkeen. Siihen asti kahlasin läpi kaikki sarjakuvat, joita käsiini sain. Valitettavasti noihin aikoihin julkaisujen värimaailma oli pääasiassa harmaata ja mustaa valkoisella pohjalla. Värit käsiini ilmaantuneisiin julkaisuihin tulivat vasta 50-luvun jälkeen. Eipä sitä värejä juuri kaivannutkaan, kun ei niitä ollut tarjolla eikä ollut mihin verrata.
Opittuani lukemaan, olin erityisen kiinnostunut kaikenlaisista tietokirjoista. Jos unohdetaan Hertta-sarjat ja Perjantai-lehdet, niin käsissäni kuluivat Pikku Jättiläinen-kirja sekä Maailman kartasto. Mitä niistä jäi mieleen, onkin sitten aivan eri juttu!
Pikku jättiläistä ahmin ja selasin jatkuvasti. Sen osittainen tiedollinen anti jäi luultavasti jonkinlaisina hippusina jonnekin tukkani kätköihin, ja on putkahdellut sieltä silloin tällöin esiin. Mutta ehkä siitä jokin pieni määrä tietoa päähäni jäi. Kokonaan toinen juttu oli karttakirja, jonka avulla matkustelin mielikuvituksissani ympäri maailmaa. Mieleeni jäivät enimmäkseen maailman suuret kaupungit, jotka ovat toistuvasti nykyisin esillä tiedotusvälineissä. Tuolloin 50-luvun lopulla ja 60-luvulla tutuimmaksi maailman kaupungiksi tuli Haaparanta Ruotsissa. Sinne ajoimme kotiseudultani Oulun lähistöltä toisinaan ostamaan halpaa voita, sokeria ja kahvia. Nuorelle pojalle Haaparannalle saapuminen oli ihmeellinen kokemus, kun ajokaista vaihtui rajasillalla vasemmalle puolelle tietä.
Varsinaista jännitystä hankin selaamalla lääkärikirjaa. Kotona oli vanha, paksu kirja, jonka kuvallinen anti oli mieltä järisyttävää. Välillä piti oikein hypätä sivun yli, kun kantti ei kestänyt sivulla olevaa kuvaa. Nyt, kun ikävuosia on siunaantunut reilusti yli 70, suuri osa noista taudeista ja vaivoista alkavat oudolla tavalla ilmaantua "huipputreenattuun" kroppaani.
Kyllä on maailma muuttunut, kun ei tarvita paksuja tietokirjoja ja -kirjasarjoja. Kaikki tieto ja vähän ylikin löytyy nykyisin netistä, joka lähes kaikilla kulkee mukana taskussa puhelimen muodossa. Nettiin on viime aikoina putkahdellut useita tekoälyohjelmia, jotka pystyvät vääristelemään tietoa ja sen selityksiä. Sillä voidaan luoda realistisia kuvia, tunnettua puheääntä ja videoita, joissa esiintyy nuo molemmat ominaisuudet.
Kohtasin juuri netissä videoon, jossa edesmennyt presidentti Urho Kekkonen puhuu omalla äänellään tekoälystä. Tuo video menisi varmaan monelle seniorille täydestä ellei ajattelisi tekoälyn puuttumista Kekkosen aikana. Videon lopussa toki selviää Kekkosen suulla, että teos on tekoälyn avulla tehty.
Olkaamme tarkkana, mikä on tänään totta puheissa ja kuvissa! Välillä ei enää riitä pelkkä tarkkuus, vaan on etsittävä muualta asialle vahvistus, jos sisältö epäilyttää vähänkään!
Muistakaa lukea paljon kirjoja, joko paperisena tai e-kirjoina! Äänikirjatkin ovat mainio laji!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti