Ei ole kiva kun 30 sotkee asiat!

Nyt en kyllä ala! Minusta on alkanut tuntua, että luku 30 kummittelee elämässäni! Tuota kolmekymppistä on liikaa tai liian vähän tai se on siinä ja siinä. Tulin tuossa hetken miettineeksi pääkopassa sijaitsevalla herneelläni numeroita ja samantien jutkahti päähän, että tuo yksi ja sama luku aiheuttaa minulle nykyään monta muttaa.

Raitilla taapertaessani olen havainnoinut alvariinsa olevani kohtalaisella tarkkuudella 30 senttiä eli senttimetriä liian lyhyt ja 30 kiloa eli kilogrammaa liian painava. Tuon tuskan vahvistaa tieteellisesti vielä BMI-lukukin. Siinä on 30 raja-arvo, jonka huitteilla oma kroppani häilyy. Yli kun ollaan, ollaan läski ja jos sattuisi olemaan ali, jota en kyllä omalla kohdallani muista, oltaisiin sopiva. Tuon BMI:n keksi joku langanlaiha kuntoihme kun halusi masentaa minunlaisia ihmisiä. Se on helppo laskukonemiehen tai -naisen huudella ja keksiä mittareita kun itsellä pää heiluu taivaissa ja painoa on kauraryynipaketin verran.

Jos lisäksi näin kevään kynnyksellä on mieli harhaillut korkeitten korkojen tai kepeästi heilahtelevien helmojen perään, on heti tullut mieleen 30 liikaikävuottani. Sitä ei näillä nykyvuosillani enää tiedä miksi se helmanäky niin kutittaa ja mitä sille helmalle tekisi jos vaikka pääsisi sitä hiplaamaan. Taitaisi jäädä kauniin ompeleen ihailuksi.

Muutama noista edellä kertomistani kohdista kyllä korjautuu! En osaa sano onko se onneksi vai ei? Ikää tulee jatkuvasti liikaa ja vaikuttaa, että tuo painoindeksikin vaan kasvaa. Sitä vaan toivoo joskus, että olisi jokin noista kohdista alle 30.

Eli kyllä tällä hetkellä kevät ja luku 30 ovat mieltä masentavia asioita! Kunpa edes kelit lämpenisi!