Siirry pääsisältöön

Harmonikka tuo taivaallinen soitin

Kyllä on suomalaisia siunattu hienolla instrumentilla ja sille sävelletyllä musiikilla. Kuuntelin ja katselin telkkarista jälleen kerran korvat höröllä, hikeä silmissä Ikaalisissa järjestetyn vuoden 2019 Hopeisen ja Kultaisen Harmonikan kilpailuja uusintana. On siellä vaan semmoiset suomalaisuuden soinnut, että! Toki soitetaanhan tuota instrumenttia muuallakin maailmalla, mutta jotenkin se tuntuu niin enemmän suomalaiselta. Ikaalinen nostattaa tunteet pintaan joka vuosi tuossa kesä-heinäkuun vaihteessa.

Minuun iskostettiin harmonikan sointi jo vauvavuosina, isäni soittaessa tuotakin instrumenttia. Sain myös alle 10-vuotiaana oman pienen haitarin (käytän yleensä mieluimmin tuota nimitystä). Kerkisin käydä jopa muutaman kuukauden soittotunneillakin kylällämme asuvan taitajan luona, kunnes kotitalomme paloi talvipakkasella. Sinne meni savuna taivaalle koko omaisuutemme, isäni ja minun haitarit mukaan lukien. Siihen sitten hiipui oma soittajan urani. Tosin kahden käden toisistaan riippumaton toiminta oli minulle jo alkuunsa liian vaikeaa. Eli taisin itse, saati mahdolliset soitantani kuulijat, säästyä melkoiselta pettymykseltä soittoni loputtua ennen alkuaan!

Haitarin rakennehan on perin vekkuli. Ensinnäkin soittimia on periaatteeltaan kahta lajia: kosketin- ja näppäinhaitarit. Eli perussävel soitetaan diskanttipuolella joko pianomaisilla painikkeilla tai näppäimillä, samalla säestetään laitteen toisella puolella olevalla bassonäppäimistöllä, joita ei edes näe soittaessaan. Samalla haitaria vedetään, jotta ääni saadaan syntymään keskellä olevalla palkeella. Eli yhtä aikaa pitää soitinta vedellä, soittaa säveltä ja säestää bassolla. Hommassa toteutuu moninkertaisesti vertauskuvallinen kävely ja purukumin pureminen yhtäaikaa.

Vili Vesterinen, Esa Pakarinen, Veikko Ahvenainen, Lasse Pihlajamaa ja lukuisa joukko muita taitajia ovat esittäneet monipuolisesti haitarimusiikkia. Suomessa on suunnaton joukko ammattilaisia. Ainoa harmi on se, että haitarin soittoa ei enää juurikaan kuule missään. Viime vuosien tanssimuusikoista ehkä tunnetuin mainitun lajin taitajia on ollut Yölintu-yhtye, jonka musiikkiin haitari on olleellisesti kuulunut. Harmi vaan, että yhtyeen taival on ollut sananmukaisesti hyvin horjuva viime vuosina. Jäljellä taitaa olla enää Souvarit, joka käyttää haitaria yhtenä instrumenttinaan orkesterissa.

Venäjän ja Italian suunnalla, joilla molemmilla mailla on ehkä merkittävin osuus soittimen noin 200 vuotisessa historiassa, on musiikin lajityyppi enemmän klassisessa tulkinnassa. Itse olen liki pelkästään "kevyen" musiikin ystävä ja arvostan kotimaisen ohella mm. raskalaisen haitarimusiikin tyyliä. Ja luoja varjele, jos pääsee kuulemaan jazzahtavaa haitarimusiikkia! Siinä se vasta taivaani repeää! Mutta makuja on monia, kuten tikkukarkeissa ja jäätelöissä.

Savonlinnassa mökkeilevänä arvostan savonlinnalaisia taitoja harmonikkamusiikin saralla. Kultaisen Harmonikan Ikaalisissa voitti vuonna 2010 Viivi Maria Saarenkylä ja Hopeisen Harmonikan (kilpailu on alle 10-vuotiaille soittajille) voitti vuonna 2019 Anni Saksman. Molemmat savonlinnalaisia osaajia. Osaatte ehkä kuvitella, millaisia tunteita herättää, kun jopa alle kouluikäinen soittaja vetelee haitarillaan suomalaista musiikkia, sormien lentäessä näppäimillä. Silloin ei voida puhua kymmenien vuosien harjoittelusta. Uskomattomia lapsia ja nuoria tuolla kilpailuissa!

Kyllä olisi aiheesta paljonkin kirjoitettavaa, mutta tuntuu kuin kulunut alkuvuosi olisi vienyt kynästäni parhaan terän vai olisiko se tämä ajan kuluminen? Päivien, viikkojen ja kuukausien kulumista ei enää edes huomaa, mutta vuodet naksahtelee aina vaan kiihtyvällä vauhdilla. Eikä sitä tunnu hidastavan edes haitarimusiikki! Oikeastaan en tykkää! Siis vuosien naksumisesta, haitareista tykkään!

Nauttikaa tekin kesästä! Minäkin yritän sen, mitä puiden pilkkomiselta ehdin ja jaksan.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjanteon tuskat

 Pikkuisen on taas kuivamustekynä poltellut kädessä. Pitkään se olikin jähmettyneenä kirjoituspöydän laatikossa. Tosin sain alkukesästä kasaan omien ensimmäisten 25 vuoden muistelot. En kehu mahdottomasti, mutta totean otsa hiessä saaneeni kasaan 240 sivua kuvia ja juttuja. Tosin mukana oli synnyinseudun historiaa ja sukututkimusta, mutta pääosa sisällöstä oli omia lapsuuden ja nuoruuden toilauksia ikävuosilta 3-25. Nyt pitäisi sitten jatkaa, mutta taitaa jäädä tekemättä osa 2. Siihen pitäisi ammentaa niin älyttömästi monenlaisia sohelluksia työelämästä. Unohtaa ei sovi kyllä käyntejä 43 eri maassakaan. Jotenkin tuntuu vaan etten jaksa. Nyt kasailin kuitenkin perheen nuorten pienestä hauvelista kuvakirjan. Käytin rutkasti apuna ChatGPT:tä ja töpötin itse sinne monenlaista sekaan. Lähtökuvat olivat kuitenkin omasta kamerastani. Ehkä tuo pikkukirja saadaan markkinoille lähikuukausien aikana. Aika pitkällä on rikosromaanikin, mutta laiskuus kirjoittaa on nyt vallannut koko vanhuksen. ...

112-sovellus toimii!

 Olen kohta 3 kuukautta miettinyt kerronko vai enkö kerro! Nyt päätin, että kerron, sillä tästä voi olla muillekin apua. Minulle oli! Oli tihkusateinen päivä Saimaan rannalla, niitettyjä kaisloja rantavesi täynnä, upouusi talikko ja mielestään täysin terve mies. Terve mies riehui kolmatta tuntia talikon kanssa kaisloja rannalle kasaan ja homman valmistuttua poistui ansaitsemalleen kahville. Kahvikuppia huulille nostaessa alkoi rintakehässä tuntua kipua, joka muistutti vuosikymmenten takaista golfpallon lyöntien rintakehään aiheuttamaa tuskaa. Niinpä terveoletettu mies ei osannut epäillä muuta kuin rintarangan rasitusongelmaa. Reilun tunnin tuska ja lukuisat viileät esineet rintakehää vasten eivät kuitenkaan helpottaneet oloa, joka paheni pahenemistaan. Tunne oli vähitellen rinnalla istuvan norsun tasoa. Terveoletettu mies päätti soittaa ja kysäistä numerosta 116117, voisiko tuohon kipuun ottaa jotain helpottavaa lääkettä? Numeroon vastannut henkilö sanoi ensimmäisen kysymyslauseen ...

Sääksi eli kalasääski jälleen Luontolivessä!

Nyt piti hurauttaa postaus kaikille luonnosta pitäville. WWF Luontolive seuraa tänäkin vuonna sääksiparin elämää Savonlinnan lähellä Saimaalla. Luontokuvaaja Juha Taskinen on saanut luvan asentaa sääksen pesälle kameran, jonka kautta voimme seurata pesän tapahtumia. Aloin itse seurata reaaliaikaista kuvaa muutama päivä sitten ja havaitsin, että pesän rakennuspuuha on nyt meneillään. Yhtenä päivänä oli naarassääksellä melkoinen kalanvonkale syötävänään. Pesä sijaitsee korkealla puunlatvassa. Taustalla näkyvällä vesialueella sääksi kalastaa ruokansa. Jossain vaiheessa ilmestyy pesään munat, alkaa hautominen ja sitten saakin seurata poikasten touhuja. Seuraavaa linkkiä klikkaamalla pääsette seuraamaan tapahtumia Luontolive Sääksi Klikkaa kuvan keskellä olevaa nuolta, niin livekuva käynnistyy. Jos tuo linkki ei avaudu, niin sen osoite on https://luontolive.wwf.fi/kalasaaski/ Halutessasi lisätietoja sääksistä ja niiden elämästä, löydät lisätietoa mm. Wikipediasta. Klikkaa seura...