Harmonikka tuo taivaallinen soitin

Kyllä on suomalaisia siunattu hienolla instrumentilla ja sille sävelletyllä musiikilla. Kuuntelin ja katselin telkkarista jälleen kerran korvat höröllä, hikeä silmissä Ikaalisissa järjestetyn vuoden 2019 Hopeisen ja Kultaisen Harmonikan kilpailuja uusintana. On siellä vaan semmoiset suomalaisuuden soinnut, että! Toki soitetaanhan tuota instrumenttia muuallakin maailmalla, mutta jotenkin se tuntuu niin enemmän suomalaiselta. Ikaalinen nostattaa tunteet pintaan joka vuosi tuossa kesä-heinäkuun vaihteessa.

Minuun iskostettiin harmonikan sointi jo vauvavuosina, isäni soittaessa tuotakin instrumenttia. Sain myös alle 10-vuotiaana oman pienen haitarin (käytän yleensä mieluimmin tuota nimitystä). Kerkisin käydä jopa muutaman kuukauden soittotunneillakin kylällämme asuvan taitajan luona, kunnes kotitalomme paloi talvipakkasella. Sinne meni savuna taivaalle koko omaisuutemme, isäni ja minun haitarit mukaan lukien. Siihen sitten hiipui oma soittajan urani. Tosin kahden käden toisistaan riippumaton toiminta oli minulle jo alkuunsa liian vaikeaa. Eli taisin itse, saati mahdolliset soitantani kuulijat, säästyä melkoiselta pettymykseltä soittoni loputtua ennen alkuaan!

Haitarin rakennehan on perin vekkuli. Ensinnäkin soittimia on periaatteeltaan kahta lajia: kosketin- ja näppäinhaitarit. Eli perussävel soitetaan diskanttipuolella joko pianomaisilla painikkeilla tai näppäimillä, samalla säestetään laitteen toisella puolella olevalla bassonäppäimistöllä, joita ei edes näe soittaessaan. Samalla haitaria vedetään, jotta ääni saadaan syntymään keskellä olevalla palkeella. Eli yhtä aikaa pitää soitinta vedellä, soittaa säveltä ja säestää bassolla. Hommassa toteutuu moninkertaisesti vertauskuvallinen kävely ja purukumin pureminen yhtäaikaa.

Vili Vesterinen, Esa Pakarinen, Veikko Ahvenainen, Lasse Pihlajamaa ja lukuisa joukko muita taitajia ovat esittäneet monipuolisesti haitarimusiikkia. Suomessa on suunnaton joukko ammattilaisia. Ainoa harmi on se, että haitarin soittoa ei enää juurikaan kuule missään. Viime vuosien tanssimuusikoista ehkä tunnetuin mainitun lajin taitajia on ollut Yölintu-yhtye, jonka musiikkiin haitari on olleellisesti kuulunut. Harmi vaan, että yhtyeen taival on ollut sananmukaisesti hyvin horjuva viime vuosina. Jäljellä taitaa olla enää Souvarit, joka käyttää haitaria yhtenä instrumenttinaan orkesterissa.

Venäjän ja Italian suunnalla, joilla molemmilla mailla on ehkä merkittävin osuus soittimen noin 200 vuotisessa historiassa, on musiikin lajityyppi enemmän klassisessa tulkinnassa. Itse olen liki pelkästään "kevyen" musiikin ystävä ja arvostan kotimaisen ohella mm. raskalaisen haitarimusiikin tyyliä. Ja luoja varjele, jos pääsee kuulemaan jazzahtavaa haitarimusiikkia! Siinä se vasta taivaani repeää! Mutta makuja on monia, kuten tikkukarkeissa ja jäätelöissä.

Savonlinnassa mökkeilevänä arvostan savonlinnalaisia taitoja harmonikkamusiikin saralla. Kultaisen Harmonikan Ikaalisissa voitti vuonna 2010 Viivi Maria Saarenkylä ja Hopeisen Harmonikan (kilpailu on alle 10-vuotiaille soittajille) voitti vuonna 2019 Anni Saksman. Molemmat savonlinnalaisia osaajia. Osaatte ehkä kuvitella, millaisia tunteita herättää, kun jopa alle kouluikäinen soittaja vetelee haitarillaan suomalaista musiikkia, sormien lentäessä näppäimillä. Silloin ei voida puhua kymmenien vuosien harjoittelusta. Uskomattomia lapsia ja nuoria tuolla kilpailuissa!

Kyllä olisi aiheesta paljonkin kirjoitettavaa, mutta tuntuu kuin kulunut alkuvuosi olisi vienyt kynästäni parhaan terän vai olisiko se tämä ajan kuluminen? Päivien, viikkojen ja kuukausien kulumista ei enää edes huomaa, mutta vuodet naksahtelee aina vaan kiihtyvällä vauhdilla. Eikä sitä tunnu hidastavan edes haitarimusiikki! Oikeastaan en tykkää! Siis vuosien naksumisesta, haitareista tykkään!

Nauttikaa tekin kesästä! Minäkin yritän sen, mitä puiden pilkkomiselta ehdin ja jaksan.