Iloisen, reippaan musiikin puutosta

 Kyllä en vaan taaskaan ymmärrä! Tuli vaan niin paha mieli meikäläisten puolesta, kun kuuntelin jälleen kerran Ruotsin kesämusiikkia. Se Allsång på Skansen on vaan niin iloista ja reipasta musiikkia. Ja koko "salissa" on meno niin reipasta ja hyvänmielistä ja kaikki innolla mukana laulamassa.

Olihan meilläkin aikoinaan yhteislaulut Soutustadionilta, mutta nekin loppuivat omaan mahdottomuuteensa. Sittemmin koko stadion on lienee lahonnut merenrantaan. Noihin laultilaisuuksiin osallistui ihmiset ja lauloivat suomalaisia ralleja ja iloisia lauluja. 

Nykyisin on meillä pelkkää puhelaulua eli räppäilyä, josta ei normi-ihminen ota mitenkään selvää. Ja sitten on sitä punkkia ja rokkia yhdessä. Ei ole siinä niitä pahoja pikkuelukoita punkkeja, vaan kisa siitä, kuka soittaa eniten rymistellen ja rääkyy siihen päälle kovimmalla äänellä. UMO yrittää pitää yllä jatsin lumoa, mutta huonolla menestyksellä. Kun meiltä menivät yläkerran markkinoille Ola Virta, Laila Kinnunen, Topi Sorsakoski, Tapsa Rautavaara ja moni muu oikeaita lauluja laulanut taitaja, niin ei jäänyt oikein mitään kuunneltavaa.

Kyllä pitäisi nyt niistä kulttuurilta pidätetyistä varoista ottaa pieni siemen kauniin melodisen musiikin, mukaansa tempaavien biisien, kuplettien sekä vastaavanlaisten säveltäjien ja esittäjien palkkaamiseen. Olisi jotain nautittavaa muillekin kuin puhelauluräpyttäjien diggaajille. Ja sitten esimerkiksi Kaisaniemen puistosta ajettaisiin paljon puhuttujen pahojen aineiden kauppaajat ja käyttäjät huitsin kuukkeliin tai kunnostettaisiin Soutustadion. Sen jälkeen rakennettaisiin vaikka Kaisanimeen kohtuukokoinen esiintymislava meikäläisen kunnon musiikin esittäjille ja kuulijoille.

Kyllä sanon, että olisi kysyntää esimerkiksi seuraaville sananiekoille Palle, Repe Helismaa, Junnu Vainio, Vexi Salmi ja Jaakko Teppo. Olen niin, niin harmissani tästä iloisten laulujen puutoksesta!

Marjakausi on kiihkeimmillään

 Kyllä en sano, että marjastaminen olisi ollut ennen helpompaa! 

Marjametsät, ainakin kunnolliset, olivat ennen kymmenien kilometrien päässä. Sinne matkustettiin Nuutisen Villen kuorma-autolla, jonka lavalle oli tehty matalat penkit yksittäisistä leveistä lankuista. Turvavöitä ei kukaan kysellyt, ei niitä ollut kyllä vielä keksittykään, ainakaan kuorma-autojen lavoille. Minullakin oli housuissa vain henkselit eli olkaimet, ei ollut edes vyötä. Noista yksityiskohdista  osaatte ehkä päätellä, että kerron 1950-luvun marjamatkoista, joiden kohteena olivat Siikajoen merenrantametsissä kasvavat runsaat mustikkavarvikot.

Poimiminen oli nykyistä paljon työläämpää! Minua ei onneksi velvoitettu poimimaan isoa ämpärillistä vaan poimin pieneen kippoon omat mustikkani. Se työläys tuli siitä, että kaaduin varvikossa jatkuvasti ja marjani levisivät maahan, josta yritin kerätä ne takaisin astiaani. Usein jopa kolmesti toistui tuo tapahtuma. Lisäksi siisteyden kanssa oli vähän niin ja näin. Naamani suun ympäriltä oli nimittäin marjareissun jälkeen aina mustikoista sininen, sillä en malttanut olla syömättä marjoja varvuista, omasta kipostani ja vanhempieni keruuastioista. Väri oli aika sitkeää poistettavaa ja homma vei usein muutaman päivän.

Avasin eilen tämän vuotisen mustikan poiminnan. Verrattuna noin 70 vuoden takaiseen suoritukseeni oli homma hiukkasen helpompaa. Marjat olivat noin 100 metrin päässä mökin ovelta ja ne tarvitsi poimia ainoastaan yhden kerran. Naama ei sotkeutunut mustikoista, johon oli kaksi syytä, en malttanut syödä marjoja juurikaan ja osasin laittaa ne suoraan suuhuni. En kaatunut metsässä kertaakaan, vaikka riski siihen kasvaa jatkuvasti ikääntymisen myötä. Suurin harmitus verrattuna 50-luvun marjastamiseen on kuitenkin, että nyt joutuu itse puhdistamaan marjat roskista.

Mökkipaikkakunnan kohta 4 viikkoa kestäneet helteet ovat hankaloittaneet jonkin verran marjastamista. Ennen olemme käyneet marjatilalla poimimassa itse mansikat. Tänä vuonna lähes +30 asteen helle sain meidät ostamaan valmiiksi poimitut mansikat. Mustikkasato on kypsynyt viime päivinä, mutta sateiden puuttuminen viivyttää hieman mustikoiden kasvamista. Kantarellit kuivuivat metsiin sateiden puuttuessa. Onneksi saimme yhden kastikkeen verran noita keltaisia herkkuja.

Eli tällaiset marjakuulumiset Etelä-Savosta! Tänään saimme ensimmäisen kunnollisen sateen ja lämpö laski päiväsaikaan parin viikon tuskailun jälkeen lopultakin alle +30C asteen.

Käykää marjametsissä poimimassa metsän herkkuja tai ostakaa kotimaisia marjoja ellette itse pääse metsiin!