/>/> VANHUS STADISSA: Valokuvatura

lauantai 7. lokakuuta 2017

Valokuvatura

Tuli reissattua muutama päivä Unkarin suunnalla ja otettua muutama kuvakin. Eli yhteensä niitä kuvia taisi olla n. monta sataa. Ja se on tarkka luku. Ja nyt kuvien käsittely ontuu kovin!

Olen ladannut iPadilleni muutamia appeja eli sovelluksia valokuvien ottamiseen ja käsittelyyn. Tarkoitukseni oli kuvata mm. iPhonella ja iPadilla Budapestin reissun antia. Ei sitä enää tällä iällä muuten muista mitä sitä reissussa on nähnyt. Nyt ei muistamista estä enää samat syyt kuin ennen nuorempana. Ne laseissa tarjottavat!

Kun tällä reissulla oli tarkoituksena kuvata nähtyä hieman tarkemminkin, oli mukana myös Nikonin kätevä kompaktikamera Coolpix P340. No sillähän niitä kuvia sitten enemmän lauoinkin. Ja tuossa Nikonissa on myös se hienous, että sen pitäisi siirtää ilmojen halki toiselle laitteelle eli minun tapauksessani iPadille. No osa siirtyikin ja osa ei. Saattoi siinä olla syynä nettiyhteydetkin, mutta saattoi siihen vaikuttaa se EVOkin. Tuota termiä viljelee poikani kun minulle sattuu nykyään kieltämättä aika usein noita tilanteita. EVO = en vain osaa.

No kuvia on rutkasti ja siirtelin ne läppärille kotiin palattuani. Sehän onnistuikin työllä, tuskalla ja vaivalla. Onhan ne nyt siellä, mutta kun tiedostonimet ovat hieman eri Nikonilla ja iPhonella. Eli kuvat eivät ole siis kronologisessa järjestyksessä. Yhdet ovat siellä ja perässä ne toiset tai sitten toisin päin. Kun kuvia on heti monta, on loogisen kuvaesityksen luominen ikävää puuhaa. Pitkään meni myös kun poistelin jalkaterien ja katukiveyksen kuvia. Se kun sattui kamera laukeamaan vahingossa  kohtuuttoman usein.

Minulla on useampia appeja, joilla voi kuvia muokata ja yhdistellä, mutta kuvat ovat nyt sitten melkein kaikki läppärillä. Ja läppäri ei ole juuri nyt käsillä. Ja appit ovat taas puolestaan iPadilla. Nyt niitä sitten pitäisi siirrellä ristiin rastiin. Ja arvatkaa, muistanko millä appilla mikäkin homma on parhaiten tehtävissä!

No tässä tätä tuskailua! Älkää nyt odottako, että tämän jutun perässä on kuvasetti reissusta! Ei ole! Yritän kirjoittaa reisusta erillisen jutun heti kun olen kotona läppärin ääressä. Nyt olen laittamassa mökkiä talviteloille. Onneksi lähdin, sillä lähisuolta löytyi aivan älyttömästi karpaloita. Nehän ovat hyvää lääkettä yhdelle rauhaselle, joka sijaitsee edessä. Lisäksi ne hoitavat masua sekä pitävät tulehdukset pois virtsasta. Ja lisäksi karpalosoppa on aivan älyttömän hyvää vaniljakastikkeen kanssa. Eli karpalot ovat ihmiselle hyväksi ja valokuvat myös!

Oliko sekava postaus? No kyllä oli, mutta niin on kuvien kanssa pelaaminenkin! Sen vielä totean, että ei minusta valokuvaajaa saa tekemälläkään! Jos ei kamerassa olisi automaattiasetusta, ei minulla olisi yhtään katsottavaa kuvaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti