Se on sienenpyynti tarkkasilmäisen hommaa

Kotona on ollut viimeisen kuukauden ajan projektina hoidella pakastimen syövereistä edellisen vuoden sienet. Se on piirakkavuoka käynyt kuumana jo kolmatta viikkoa kun viime vuonna oli hyvä sienivuosi. Pakastepusseihin kertyi kantarellia ja suppilovahveroa melkoisen runsaasti. Meinasi jäädä marjasato keittiön pöydälle kun tila oli ikään kuin hakusessa.

Meikäläinenkin pääsi tuossa jokunen vuosi sitten sienestämisen makuun ja oppi tunnistamaan muutakin kuin maailman kauneimman sienen – sen, jolla on punainen hattu ja siinä valkoisia pilkkuja. Tosin monta vuotta piti kauden alussa katsoa kirjasta mitä saa syötäväksi poimia. Opettelin rohkeasti kerralla kaksi syöntisientä. Muistin molemmat metsänreunaan asti ja siitä eteenpäin unohdin miltä se toinen näytti. Mutta onneksi isä-Smurffi oli suunnitellut sienet niin, että kantarelli on selvästi omanlaisensa. Ja minäkin opin sitten muistamaan sen ulkonäön.

Sitä kun aamusella tempaisee kuluneet ulkovetimet päälle ja kumikengät jalkaan on muotipuoli hoidossa. Vielä kun tunkee taskuun muutaman ruttuisen hedelmäpussin ja sienipuukon, jota minun tapauksessani markeeraa pahviveitsi, voi sieniretki alkaa. Reippaasti ontuen ja nenä kaiken aikaa taipuneena etsimisasentoon selkävaivan seurauksena, kääntyy kumiterä portin takaiseen metsään. Takaraivossa tykyttää kantarellin kuva ja lähtiessä pestyjen silmälasien linssien takaa silmät hapuilevat jo kanervikkoa.

Uskoni saaliiseen oli tänäänkin vahva. Reissu meinasi vaan taas kerran tuhrautua luonnon tarkkailuun. Ensimmäinen pysähdys tuli läheisen suon laidalla kun huomasin suolla pari karpalonkerääjää. Purin hammasta ja onnuin eteenpäin vaikka aivan varmasti nuo poimivat juuri ne marjat, joita olin ajatellut itselleni kunhan ne kypsyvät. Kyllä tuolla hetkellä suomalainen perusoikeus marjastamiseen tuntui taas kerran kohtuuttomalta omasta näkökulmastani.

Kun lähestyin varmaa kantarellimestaani, unohduin seuraamaan metsän takaa siintävällä pellolla matkakokemuksiaan vertailevaa joutsen- ja kurkiparvea. Yhteensä liki sata lintua käsittävällä parvella tuntui melusta päätellen olevan näkemyseroja taukopaikan käyttöoikeuksista. Kaakatuksen kasvettua sietämättömäksi kurjet kohteliaimpina ottivat ilmaa siipiensä alle ja pöhäyttivät taivaalle. Joutsentenkin häivyttyä kohti etelänmaita päätin siirtyä alkuperäisen puuhaani. Väistellen kolmea kauriitten makuupaikkaa viritin näköelimeni kantarelliasentoon.

Kyllähän sainkin kierrellä aika tovin kunnes tarkat silmäni tai sitten pelkkä tuuri johdattivat minut parin kantarellin äärelle. Nämä olivat viekkaasti yrittäneet piiloutua sammalten ja havujen sekaan, mutta eivät onnistuneet pettämään uskomatonta vainuani. Tosin vainuani oli hieman häirinnyt kaurispaikan merkkaustuoksut. Oli nimittäin bambi roiskinut reviirinsä merkkejä sen verran, että meinasi nenäkarvat kärventyä.

Noin kolmen kilometrin hoippuroimisen tuloksena ja rajujen sammalkaivausten jälkeen olin saanut puoli hedelmäpussillista keltaisia herkkuja. Oli kantarelli yrittänyt haalia päälleen keltaisia koivunlehtiä sammalten ja havujen lisäksi. Minulta eivät kuitenkaan pystyneet piiloutumaan! Nyt on sitten taas uutta satoa pakastimessa ja piirakkavuoalla töitä ensi talvenakin!

  Osa matkalaisista on jo häipynyt ja keskustelu on kiihkeää!

Se on Savossa nyt talvi

Kyllä en ollut iloissani tänä aamuna kun heräsin! Se, että heräsin oli tietenkin mukava ja iloinen asia, mutta kun oli lunta ja kylmää.

Pihan oli valloittanut valkoinen matto ja mittari näytti -2 C-astetta. Illalla kyllä olin katsonut säätieteilijän ennustetta, mutta enhän minä niihin yleensä usko. Ainoat, jotka ovat yleensä osanneet ennustaa ovat piippu-Saarentaus kun sillä oli kunnon perskat piipussaan, Pekka Pouta kun sen jo sanoo nimikin ja Mette Mannonen kun sillä on niin kauniit silmät. Niin ja olihan vielä se sammakkomies, mutta kun siltä kuoli joka vuosi sammakko. Uudet sammakot olivat kuin nykyihminen, ei enää osattu vanhoja konsteja.

Nyt kun olen mökillä ei auttanut muu kuin etsiä uuniin puuntynkää ja raapia puntti tulitikkuja. Siinä vaiheessa kun tuli roihusi takassa oli jo niin hiki sytytyshommista, että teki hetken mieli heittää piisiin kuupallinen vettä. Mutta näillä mentiin ja hiki kuivi vähitellen. Mukava lämpö valtasi tuvan ja pihalla keskellä syyskesää vallitseva valkoinen aalto meinasi jo unohtua.

Mentävä kuitenkin oli! Rapulla oli vajaa kymmenen senttiä loskalunta ja taivaalta pukki lisää. Kyllä oltiin kaukana kauniista syyskelistä. Ja juuri kun tänään olisi pitänyt lähteä metsästämään puolukoita ja sieniä. Toissapäiväinen reissu oli tuottanut mukavan saaliin, mutta pakastin huusi lisää täytettä.

Nyt ei auta kuin kytätä järven takaisen taivaan värejä ja kuulostella sääihmisten arvailuja. Jos niistä vaikka sittenkin selviäisi huomisen puolukkaretken saalisnäkymät. Olen nyt illalla varautunut jo useampaan vaihtoehtoon. Ulko-oven vieressä on marjaämpäri, sienikori ja sienipuukko. Uunin vieressä on puita ja uusi puntti tulitikkuja. Bensaa en aikonut vielä kokeilla sytyshommiin. On siitäkin kokemusta kun kerran sytytin grilliä tenulla. Kummasti ne kulmakarvat ja otsatukkakin kasvoivat takaisin, mutta lippalakin jämät hävitin nuotiolla.

Hyvää kesä-syksy-talvea Sinullekin!

PS. Kannattaa alkaa kaivella suksivoiteita esille!

Polkupyörä on ihmiselle ystävä!

En ole paljon polkupyörän kanssa tuhertanut ennenkuin pääsin yli vanhuuden kynnyksen. Tai kuuluisi kai sanoa "minusta tuli seniorikansalainen". Jostain syystä innostuin pyöräilemään kun tuli tarve liikkua muutakin kuin jääkaapin ja sohvan väliä. Onneksi tuli! Se nimittäin ihmiskroppa rapistuu alta aikayksikön ellei sille tarjoa haasteita.

Ulkoilman kaipuu, raikkaat merituulet ja Helsingin autoliikennettä helpompi tapa edetä pyörällä veivät minut mukaansa. Nyt olen muutaman vuoden vintannut mankelilla pitkin katuja yli 1000 kilometrin vuosimatkalla. Eihän se paljon ole semmoiselle, joka on paljon urheillut ja harrastanut oikeaa liikuntaa. Mutta se on paljon entiselle liikuntaa vieroksuvalle konttorityöntekijälle. Ja jos vielä huomioi ettei minun enää ole tarve eikä pakko mennä minnekään, niin siinä tapauksessa luen tuon itse hyväksi saavutukseksi. Ja on siitä muodostunut hieman himokin!

Tuhrasin tuossa muutaman vuoden remontoinnin ja muiden konttorityötä raskaampien harrastusten parissa. Se ei ollutkaan hyvää liikuntaa vaan selkäni ns. hajosi. Juoksemista ei voinut edes ajatella ja käveleminen alkoi tökkiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta tuli vastaan asia, jota en vieläkään parin vuoden selkäsairauden jälkeen ymmärrä. Pystyn ajamaan polkupyörällä niin paljon kuin vain viitseliäisyyttä riittää. Tuolloin ei kivut tunnu enkä tarvitse särkypillereitä ajaessani. Ainoa isompi ongelma on kunnon heikkeneminen ja voimien hupeneminen kun muu liikunta puuttuu.

Näinä aikoina yritän pyöräillä kuitenkin aina mahdollisuuksien mukaan ja samalla odottelen kutsua leikkaukseen. Jospa vähän uutta luuta ja titaania selkärangassa auttaisi minut takaisin normaalin liikkumisen maailmaan ja voisin jättää pillerit pois! Samalla pääsisin parantamaan kuntoa ja pyöräilemään uudella innolla!

Panosta Sinäkin liikuntaan ja kroppaasi! Etsi pyöräsi varastosta tai hae kaupasta uusi ja ponkaise raitille!

 Pyöräilijän maisemaa

Instrussa se on aina ystävä ja silmälasin ruuvi se on pieni eläin!

Sattuipa muinosena päivänä seniorisukulaisen silmälasin sanka irtoamaan eikä ruuvia tietenkään löytynyt. No lupasin tietenkin apuani ja käyttää kakkulat optikon meisselillä. Mutta ensin ajattelin näppärästi kokeilla kotona säilömieni vanhojen kakkuloiden ruuveja. Ähräsin parien vanhojen lasien kanssa toista tuntia, mutta sopivaa ruuvia ei löytynyt. Enkä saanut pois ottamaani ruuvia takaisin vanhoihin laseihini.

Eipä tuossa auttanut muu kuin tunkea kakkulat taskuun ja hypätä pyörän selkään etsimään soveliaan lähellä sijaitsevaa optikkoliikettä. Ensin tuli vastaan Munkkiniemen Optikko, joka oli tietenkin juuri tuona perjantaina päättänyt pitää paussia ja pistää ovensa säppiin. Matkani jatkui otsa hikeä pursuillen kohti Munkkivuoren ostokeskusta ja siellä sijaitsevaa Instrumentariumin myymälää.

Instrusta löytyi ystävä! Ystävällinen palveluhenkilö pyysi katselemaan odotellessani kehyksiä kun hän korjaa kakkulan sangan. Eipä tuossa hutkahtanut kuin hetki kun hän palasi korjattujen näkölaitteiden kanssa. Hän oli lisäksi puhdistanut linssitkin. Kun kaivelin lompakkoa taskuni syövereistä, ilmoitti Instru-henkilö ystävällinen hymy kasvoillaan ettei tästä peritä mitään. Kovin olin iloinen ja pyrin ilmituomaan kiitollisuuteni monisanaisesti.

Että osasikin olla hyvä palvelu! En ole kyllä koskaan joutunut muutenkaan pettymään Instrussa asioidessani! Monesti olen käynyt ja monet lasit sieltä hankkinut. Siinä on linssinhiojille riittänyt hommaa! Ne kun nuo silmäni tykkäävät muuttaa haritustaan kohtuuttoman usein. Välillä katsellaan itään ja sitten taas länteen. Enkä tarkoita tällä mitään poliittista asiaa vaan selvää katseen suuntaa.

Hyvää ja tarkkakatseista syksyä kaikille!

PS. Viime yönä tuhrasin nakkisormillani tunnin vanhojen lasieni ruuvia paikoilleen. Lopulta se onnistui teippien, liiman ja kohdevalojen avustamana.

Lumia ja taisteluni

Kävin pari päivää sitten polkaisemassa käyntiin tuttavani uuden Lumia 630-puhelimen. En ollut pitänyt laitetta ennen edes kädessäni, joten alku olikin sitten melkoista opettelemista. Olen käyttänyt monenlaisia nokialaisia koko ikäni ja niiden samana säilynyt logiikka on avautunut aina ennen kohtalaisesti. Kerran ostin parilla kympillä Siemensin kännykän ja se ei minulle avautunut oikein koskaan. Eli erilaisia ovat eri valmistajien kännykät!

Nyt sitten totesin heti kättelyssä, että Lumia oli taas aivan omanlaisensa peli. Viimeiset pari vuotta olen käyttänyt Applen iPhonea ja sen helpompaa vehjettä en hevin usko olevankaan. Löydät mitä tarvit ja kun painat tarvettasi osoittavaa ikonia eli kuvaketta niin homma pelaa. Ei tarvitse selailla sinne tänne ja etsiä sitä ja tätä.

No kyllähän sieltä Lumiastakin löytyi osin se vanha nokialainen logiikka, mutta melko erilaisena ja uudessa Microsoftin muodossa erikokoisten tiilien eli kuvakkeiden takaa. Lumian mukana tulleessa ohjevihkosessa ei ollut montaa sivua tekstiä. Siinä taidettiin kertoa ainoastaan akun ja takakannen paikalleen laitosta. Olisikohan valmistaja kuvitellut Lumian jokaisen hankkijan omistavan tietokoneen ja nettiyhteyden, joiden kautta käyttöoppaan voisi löytää? Ja Elisan myyntipisteessäkin oli kieltäydytty neuvomasta uusi ensimmäisen älypuhelimensa ostanut tuttavani kysyi apua. Ei kuulemma kuulunut heidän tehtäviinsä!

Kolme tuntia vierähti ketterästi kerien kun etsin toimintoja ja kokeilin perusjuttuja. Seinänaapuri varmaan kuvitteli, että asuntoon oli perustettu puhelinkeskus kun kokeilimme puhelimen ja viestien toimivuutta sekä etsimme erilaisia ilmoitusääniä. Pirinä ja sointi oli jokseenkin hektistä hetken aikaa. Kun olin saanut perustoiminnot kasaan eli toimimaan oli pakko lopettaa kun silmissä vilisi tiiliä ja muutenkin tinnituksestä kärsivät korvani soivat kuin suoraan trumpetilla korvaan soitetun kuutamosonaatin jälkeen. Päänahkani oli verillä kun sitä raapien etsin ratkaisuja, jotka löytyivät onneksi Lumiasta ja iPadini avulla netistä.

Kyllä Lumia nyt toimii ja lisäominaisuuksia siihen etsitään varmaan joskus myöhemmin! Mutta Lumia on kohtuuhintainen ja ominaisuuksia tuntuu siitä löytyvän hintaansa nähden hyvin runsaasti. Mutta jos minun pitää hankkia uusi kännykkä niin enpä tiedä ...?

 Laitoin tähän kesäkuvan kun vielä on kesää jäljellä.

Moi! Täällä taas ollaan!

En ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon vaikka kynä olikin hetken kuivumassa. Se on kirjoittamisen suoni sykkinyt koko kesän tuloksetta, mutta jospa nyt saisi kynän liikkeelle.

Kesähän on mennyt vaikka aurinko on viime päivinä heloittanutkin. Ei sitä kannata uskoa sillä kyseessä on vaatekauppiaitten juoni kesähepenien loppuunmyymiseksi. En kyllä tajua miten tuo säiden säätely onnistuu? Itse olen onnistunut ainoastaan järjestämään sateen kun olen pessyt auton pihalla auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. On muuten taattu keino saada sade aikaiseksi!

Kesäni meni mökillä sisällä ensin kesäkuu palellessa ja uunia lämmittäessä. Heinäkuu ja osa elokuun alkua meni edelleen sisällä ilmalämpöpumpun jäähdyttäessä saunan kuumaa mökkiä. Toki oli pihaan ilmestynyt melkoinen mätäs metsämansikoitakin, joita piti iltahämärissä käydä poimimassa ennenkuin orava ehti asialle. Elokuun puolivälissä sitten järjesti säänhaltija muutaman ajan soveliaita kelejä mustikoitten poimiseen. Ja muutama hassu kanttarellikin löytyi elo-syyskuun vaihteessa.

Sitten pitikin palata pariksi viikoksi isolle kirkolle eli Helsinkiin kotiin hoitamaan kesällä ruuhkautuneita asioita. Taloyhtiötä tarkastettiin ja siinä piti tormakkaana olla vaatimassa korjausta seinähalkeamiin, talvella alhaisiin lämpöihin ja muutamaan muuhun yhtä pieneen asiaan. Ja niinhän siinä taas kävi, että pieni ihminen jäi niin yksin.

Mutta on tästä ajankulumisesta ja ikääntymisestä se ilo, että on tullut uusi harrastus -valittaminen. Olen aika etevä siinä! Ja olen kesän aikana lukenut pieniä vinkkejä alan käsikirjasta - Mielensäpahoittajasta. Tuo kolmen kirjan sarjan on koonnut ansiokkaasti kirjailija Tuomas Kyrö. Tuntuu aivan kuin hän olisi seurannut minua eri elämän vaiheissani ja sitten taltioinut tekemiseni oikein kirjan muotoon.Olen sitten noista kirjoista palauttanut mieleeni parhaita asioita ja soveltanut niitä uudelleen. Kyllä minä niin mieleni taas pahoitin kun ...